Pentuja

Sara on astutettu! 


Saran ja Hippien pennut ovat syntymässä viikolla 8 Lohjalle.

Pentuja tulossa!

Oletko kiinnostunut Llewpart’s pennusta?

Toivottavasti tutustut alla olevaan pennunostajan etikettiin.

ROTUVALINNAN TEHTYÄSI, ETSI SOPIVA KASVATTAJA


Kun olet päättänyt sinulle sopivasta rodusta, pysähdy hetkeksi miettimään, millaisia toiveita ja odotuksia sinulla on kasvattajan suhteen. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Millaisen kasvattajan uskoisit tarjoavan pennulle parhaat mahdolliset eväät elämään?


Pyri löytämään kasvattaja, jonka kanssa tunnet olevasi samalla aaltopituudella. On tärkeää, että voit tuntea olosi mukavaksi ja kysyä neuvoa, kun tarvitset. Kaikki kysymykset ovat tervetulleita, eikä tyhmiä kysymyksiä ole olemassa!


Kasvattajan ja pennunostajan välinen yhteistyö voi parhaimmillaan kasvaa pitkäaikaiseksi ja luottamukselliseksi suhteeksi, jossa jaetaan niin arjen iloja kuin haasteitakin.

SOPIVAN PENNUN LÖYTYMINEN VOI KESTÄÄ


Kun sopiva kasvattaja on löytynyt, voi pennun saaminen vaatia kärsivällisyyttä.


Pentuja syntyy meille harvakseltaan, joten odotusaika voi venyä. Tärkeintä on, että pennun ja tulevan omistajan yhteiselämä olisi onnistunutta ja arki helppoa. On tärkeää, että pennut saavat kodit, joissa niitä rakastetaan ja joissa niiden tarpeisiin voidaan vastata.


Joskus käy niin, ettei juuri syntyneestä pentueesta löydy kullekin perheelle sopivaa pentua. Tämä voi johtua esimerkiksi pennun luonteesta tai ominaisuuksista. Siksi emme ota varauksia, vaan pidämme kaikki pentueesta kiinnostuneet ajan tasalla ja teemme päätökset sopivista perheistä lähempänä pentujen luovutusikää.


Kärsivällisyys palkitaan, ja oikea pentu oikealle perheelle löytyy kyllä. Odotus voi olla pitkä, mutta juuri sinulle sopivan pennun saaminen on kaiken vaivan arvoista.

ESITTELE ITSESI JO ENSIMMÄISESSÄ YHTEYDENOTOSSA


Toivomme, että ensimmäinen yhteydenotto tulisi ensisijaisesti sähköpostitse. Puheluihin voi olla haastavaa vastata, ja tekstiviestit saattavat jäädä huomaamatta. Haluamme kuitenkin ehdottomasti keskustella kanssasi myös puhelimitse ja tavata perheet ennen päätösten tekemistä. 


Ensimmäisessä sähköpostissa olisi mukavaa, jos voisit kertoa itsestäsi ja perheestäsi mahdollisimman monipuolisesti. Tämä auttaa meitä tutustumaan sinuun ja ymmärtämään, millaista pentua olet etsimässä.

Voit esimerkiksi kertoa:

  • Keitä perheeseesi kuuluu ja millainen arki teillä on?
  • Millaisia toiveita ja ajatuksia sinulla/teillä on pennusta?
  • Miksi juuri meidän pentumme kiinnostavat sinua/teitä?
  • Onko sinulla/teillä suunnitelmia mahdollisille harrastuksille?
  • Onhan pentu tulossa rakastetuksi perheenjäseneksi ja elinikäiseksi ystäväksi?
  • Oletteko miettineet rehellisesti, että teillä on aikaa ja resursseja sitoutua koiraan?


Harrastukset eivät ole meille ratkaiseva asia, vaikka rotu onkin usein innokas nauttimaan yhteisistä aktiviteeteista. Tärkeintä on avoimuus ja rehellisyys – se, että kerrotte tilanteestanne ja toiveistanne mahdollisimman tarkasti. Jos harrastuksia ei ole suunnitelmissa, se ei missään tapauksessa vähennä mahdollisuuksiasi saada pentua.


Meille jokainen pentue ja pentu on ainutlaatuinen ja tärkeä, ja siksi haluamme varmistaa, että jokainen pentu löytää juuri itselleen sopivan kodin. Mikäli viestistäsi välittyy aito kiinnostus ja olet tehnyt taustatyötäsi huolella, meille on helppo olla sinuun yhteydessä. Näin pääsemme yhdessä eteenpäin esimerkiksi puhelinkeskustelun tai mahdollisen tapaamisen merkeissä.

KASVATTAJA VALITSEE SINULLE SOPIVIMMAN PENNUN


Kasvattajat tuntevat oman rotunsa ja pentunsa erityisen hyvin. Jokainen Llewpart’s-pentue suunnitellaan ensisijaisesti tukemaan rodun hyvinvointia ja kasvatustyömme tulevaisuutta. Kasvattajana tehtävämme on arvioida jokaisen pennun yksilöllisiä ominaisuuksia ja löytää juuri teidän perheellenne sopivin pentu. Ette siis voi valita pentua itse, vaan me pohdimme huolella jokaisen pennun ja perheen yhteensopivuutta pennun hyvinvointi ja tulevaisuus edellä.


Vaikka koet, että tämä rotu on juuri sinulle oikea valinta, kasvattaja voi toisinaan nähdä, ettei hänen kasvatustyönsä tuottama yksilö ole paras mahdollinen juuri sinun perheeseesi. Joskus voi käydä niin, ettei pentueesta löydy juuri teidän perheellenne sopivaa pentua. Vaikka odotus olisi ollut pitkä, teemme päätöksemme aina pennun ja perheen parasta ajatellen. Toivomme, että ymmärrätte ja suhtaudutte päätökseen arvostaen. Tavoitteenamme on aina löytää jokaiselle pennulle paras mahdollinen koti ja samalla varmistaa, että perhe ja pentu sopivat mahdollisimman hyvin toisilleen.


Koiran hankinnassa vastuu pennun hyvinvoinnista ja kasvatuksesta on aina aikuisella, mutta me emme odota, että sinulla olisi aiempaa kokemusta koirista. Rehellisyys ja avoin keskustelu auttavat meitä ymmärtämään tilanteesi ja toiveesi. Tavoitteenamme on, että pentu ja sen perhe ovat täydellinen pari toisilleen. Kun pennun tarpeet ja perheen elämäntyyli kohtaavat, yhteiselämä lähtee parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin.

Llewpart's

Llewpart’s pennut myydään lemmikeiksi rakastaviin koteihin. Pennut luovutetaan rekisteröityinä Suomen Kennelliittoon ja Ruokaviraston koirarekisteriin, sirutettuina, madotettuina sekä eläinlääkärin tarkastamina. Mukaasi saat kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet sekä pentupakkauksen.


Haluamme olla apuna ja tukena pennun kasvatuksessa ja koulutuksessa kykyjemme mukaan läpi koko koiran elämän.


Toivomme aktiivista yhteydenpitoa.

Jos jaksoit lukea kaiken läpi ja kiinnostuit, niin ota yhteyttä.


T. Heidi, Miina ja Jasmin

llewparts.wss@gmail.com