Olen Heidi, aktiivinen koiraharrastaja ja kasvattaja Lohjalta. Koirat ovat aina olleet osa elämääni, ja niiden hyvinvointi, koulutus ja kasvatus ovat minulle sydämenasioita.
Olen Suomen Kennelliiton jäsen ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Lisäksi kuulun Springerspanielit ry:hyn, Suomen Koirankasvattajat – Sukoka ry:hyn ja Lounais-Suomen spanielikerhoon. Jalostusneuvojan peruskurssin suoritin vuonna 2021
Meidän ydinperheeseen kuuluu avopuolisoni Jarmo, tyttäreni Jasmin, pikkuveljeni Anssi perheineen, äitini ja vaihteleva lauma punavalkoisia walesinspringerspanieleita. Lauman koko vaihtelee, sillä käytännössä yksi koiristamme on aina veljeni perheen luona Espoossa ja yksi äitini luona Lappeenrannassa.
Olen syntynyt ja viettänyt nuoruuteni Lappeenrannassa. Syntymäkodissani oli lähes aina koira. Ensimmäinen koiramme oli monirotuinen ajokoira-rottweiler mix Riku.
Vuonna 1989 kotiimme saapui amerikancockerspanieli uros Serene Sailorman Swing ”Sulo”, joka oli aivan mieletön persoona. Sulon kanssa harrastin tokoa, kävin näyttelyissä ja yritimme myös taipumuskoetta, valitettavasti Sulo ei sillä kertaa suostunut uimaan, vaikka yleensä pienikin rapakko riitti uimiseen.
Vuonna 1991 saimme uuden perheenjäsenen, mustan amerikancockerspanielinartun FIN MVA Eveil D’Une Passion de la Vigie ”Lysie”. Lysie oli aluksi minun ja Tannisen Marjatan (kennel Serene) yhteisomistuksessa, jonka aikana Lysie sai kaksi pentuetta.
Vuonna 1993 muutin Lohjalle, ja olen asunut Etelä-Suomessa siitä lähtien. Välillä asuimme viisi vuotta Pohjan kunnan Antskogissa, joka nykyisin kuuluu Tammisaareen. Tuona aikana, 3.12.1998, syntyi maailman suloisin prinsessa, tyttäremme Jasmin.
Vuodesta 2002 lähtien olemme asuneet Lohjan Muijalassa.
Juhannusaattona 2002 jouduimme jättämään haikeat jäähyväiset Sulolle, kun 13-vuotiaana hengittäminen kävi hänelle liian raskaaksi. Lysie vietti viimeiset vuotensa äitini ja isäni hellässä huomassa, kunnes ero koitti tammikuussa 2005.
Vuoden 2005 pääsiäisenä elämämme muuttui, kun Lappeenrannassa 16.2.2005 syntynyt walesinspringerspanieli Milfeddyg Llewpart ”Tikru” saapui taloon.
Tikru oli rohkea ja kaikille ystävällinen koira, mutta osasi myös olla äärettömän ärsyttävä. Hän oli kiva harrastuskoira ja pysyi perusterveenä läpi elämänsä. Tikru synnytti kaksi ensimmäistä Llewpart’s pentuetta ja on kennelimme kantanarttu. Tikru kuoli kotonamme 18.6.2018, ollessaan 13 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen.
Vuosien varrella olen tehnyt monenlaista koirieni kanssa. Olen harjoitellut tavoitteellisesti, mutta myös harrastanut niin, että tavoitteena on ollut yksinkertaisesti nauttia yhdessäolosta ja yhteisistä tekemisistä. Olemme kokeilleet ja harjoitelleet useita lajeja, kuten agilitya, rally-tokoa, nose workia, doboa ja koirien jumppaa. Olemme käyneet myös metsästyskoulutuksissa ja harjoitelleet tavoitteellisesti spanielien metsästyskokeeseen.
Kävin kaverikoirakurssin vuonna 2019, ja samana viikonloppuna Vilma ja Fanny suorittivat onnistuneesti kaverikoiratestin. Muutaman harjoittelukerran jälkeen he saivat oikeuden käyttää virallisia kaverikoirahuiveja. Kaverikoirakkoina olemme päässeet tuomaan iloa ja läheisyyttä erityisryhmille, kuten lapsille, vanhuksille ja kehitysvammaisille, vieraillen esimerkiksi kouluissa ja asumisyksiköissä.
Syksyllä 2020 osallistuimme Jasminin kanssa ensimmäistä kertaa spanielien metsästyskokeen vesityökokeeseen. Treenaaminen oli opettavaista, ja koepäivä huipentui onnistuneisiin suorituksiin kaikilta kolmelta koiraltamme. Syksyllä 2022 starttasin ensimmäiseen spanielien metsästyskokeeseeni.
Osallistumme ahkerasti näyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Koirien kanssa on kertynyt paljon hotelliyöpymisiä ja kilometrejä tien päällä, mutta näiden upeiden pisamanaamojen kanssa matkustaminen on helppoa – ne sopeutuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Lisäksi olemme viettäneet lukemattomia mukavia hetkiä mökillä uiden ja saunoen, samoilleet metsissä ja tehneet vaelluksia.
Toimin Springerspanelit ry:n hallituksessa vuosina 2019 – 2024. Olin useamman vuoden yhdistyksen vara-puheenjohtaja ja tapahtumien ylläpitäjä eli käytännössä vastasin yhdistyksen pääerikoisnäyttelyiden anomisesta Kennelliitolta. Hallitustyön ohella olin walesinspringerspanielien pentuvälittäjänä, jalostustoimikunnan jäsenenä ja vetäjänä, yhdistyksen jalostustoimikunnan puheenjohtajana sekä Kennelliiton pentulistavastaavana walesinspringerspanielien osalta. Osallistuin englannin- ja walesinspringerspanielien jalostuksen tavoiteohjelmien päivittämiseen. Vuonna 2023 olin mukana järjestämässä yhdistyksen pääerikoisnäyttelyä Kuopiossa yhteistyössä Spanieliliiton kanssa. Vetcare-syysnäyttelytoimikunnassa vastasin myyntipaikoista vuosina 2022 ja 2024, ja rotutorin järjestämisessä olin aktiivisesti mukana vuonna 2022. Kennelliiton valtuuston varajäsenenä toimin kauden 2024 – 2025. Vuonna 2024 Springerspanielit ry myönsi minulle Springerspanielit ry:n pronssisen kunniamerkin työstäni rotujärjestön tehtävissä ja edistäen englannin- ja walesinspringerien asiaa.
Tämä hieno, monipuolinen rotu on vienyt sydämeni, ja näiden upeiden koirien ansiosta olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä.
Kiitos rakkaat ystävät, että olette olemassa ja jakamassa kanssamme tätä matkaa iloineen ja suruineen.