Vuonna 2008 Heidi suoritti kasvattajan peruskurssin ja haki kennelnimen Llewpart’s. Kennelnimen idea syntyi ajatuksesta sisällyttää kantanartun, Milfeddyg Llewpartin, virallinen nimi osaksi Llewpart’s-koirien tulevaa tarinaa. Ensimmäinen pentue syntyi 14.7.2008.
28.6.2011 syntyneestä pentueesta ”Hilma” Llewpart’s Bewitching Girl meni Miinalle ja Panulle Savitaipaleelle. Tästä alkoi yhteinen matka, ja vuosien varrella Miinan kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä ja pohdittiin jalostusvalintoja yhdessä. Llewpart’s E- ja G-pentueet syntyivät Miinan luona Savitaipaleella. Useamman vuoden suostuttelun jälkeen Miina ja Jasmin suorittivat kasvattajan peruskurssin vuoden 2020 alussa. Tästä lähtien Llewpart's-kennelin virallisia kasvattajia on ollut kolme: Heidi, Miina ja Jasmin.
Pentuja on vuosien mittaan syntynyt harvakseltaan. Sopivien yhdistelmien löytäminen, jotka täyttävät vaatimukset terveyden, luonteen, ulkomuodon ja sukutaulun osalta, vaatii paljon aikaa ja harkintaa. Jokainen koira on yksilö sekä luonteeltaan että terveydeltään, ja niiden sukutaulut koostuvat kymmenistä koirista. Jokainen pentue on uusi yhdistelmä, joka tuottaa ainutlaatuisia yksilöitä. Uudet yksilöt tuovat mukanaan sukunsa niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia, mikä tekee kasvatuksesta haastavaa työtä.
Omassa kasvatuksessamme narttulinjamme jatkuu jo useassa polvessa. Suurin osa jalostusnartuistamme on viettänyt elämänsä kanssamme syntymästä vanhuuteen ja kuolemaan asti. Meillä on ihan parhaita sijoituskoteja muutamille sijoitusnartuillemme, joiden kanssa olemme tiiviisti tekemisissä ja heistä on tullut meille myös läheisiä ystäviä. Tämä kaikki mahdollistaa narttulinjojen hyvien ominaisuuksien tuntemisen, mutta myös niiden heikkouksien tiedostamisen. Rehellisesti sanottuna täydellisyyttä ei ole olemassa elävässä olennossa. Vaikka kaikki mahdollinen tehdään parhaan kyvyn ja taidon mukaan, riskejä ei voi kokonaan poistaa. Sairauksien ilmenemistä ei voi koskaan ennustaa varmasti.
Walesinspringerspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, jonka luonteen ja käyttöominaisuuksien kehittäminen perustuu sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Tavoitteenamme on säilyttää ja parantaa koiran rohkeutta, toimintakykyä ja yhteistyöhalukkuutta. Koiran tulee olla aktiivinen, vahva ja sinnikäs, ja sen ei tule kuumentua liikaa esimerkiksi riistasta, jotta yhteistyöhalukkuus säilyy.
Mielestämme ihanneluonteeseen kuuluu sosiaalisuus, leikkisyys, uteliaisuus, helposti motivoitavuus ja miellyttämisenhalu. Koiran hermorakenteen merkitys on suuri niin arjessa kuin harrastuksissa: sen tulee pystyä säilyttämään toimintakykynsä haastavissa tilanteissa, palautua nopeasti ja rentoutua. Näitä ominaisuuksia vaalitaan, sillä tasapainoinen ja rohkea walesinspringerspanieli toimii erinomaisesti niin metsästyskoirana kuin harrastuksissa ja perheenjäsenenä.
Koiran terve rakenne on olennainen osa sen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hyvin rakentunut koira liikkuu vaivattomasti ja tehokkaasti, mikä vähentää lihasten, nivelten ja luuston rasitusta. Oikein muotoutuneet raajat, tasapainoinen runko ja toiminnalliset liikkeet tukevat koiran kestävyyttä ja ehkäisevät vammoja sekä rasitusperäisiä ongelmia. Terve rakenne mahdollistaa myös koiran täyden toimintakyvyn metsästyksessä, harrastuksissa ja arjessa, sillä se jaksaa työskennellä pitkäkestoisesti ja palautua nopeammin. Lisäksi hyvin rakenteellinen koira pysyy todennäköisemmin aktiivisena ja kivuttomana läpi elämänsä, mikä lisää sen elämänlaatua merkittävästi.
Terveys, hyvä luonne ja tasapainoinen rakenne ovat kasvatustyömme kulmakiviä. Tavoitteemme on, että koiran elämä on mahdollisimman vaivatonta ja täynnä elinvoimaa. Kokonaisuus on aina etusijalla, ja kasvatustyössä on toisinaan tehtävä harkittuja kompromisseja.
Vuoden 2024 loppuun mennessä meille on syntynyt 11 pentuetta ja 48 pentua.
Llewpart’s-koiriin voi tutustua tarkemmin pentueet-osiosta ja KoiraNetistä.
Olemme äärettömän kiitollisia meidän kasvattien omistajilla aktiivisuudesta ja hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä. Ilman teitä me kasvattajat emme olisi mitään.
Matkan varrella kasvattejemme omistajista on muodostunut ympärillemme upea joukko huipputyyppejä ja perheitä. Eri taustat ja aiemmat koirakokemukset tarjoavat loistavan mahdollisuuden oppia toisiltamme. Tässä porukassa voi aina luottaa saavansa tukea, kannustusta ja uusia näkökulmia. Meitä yhdistää rakkaus näihin hupsun hauskoihin ja vauhdikkaisiin pisananaamoihin. On ilo järjestää tälle porukalle yhteisiä tapahtumapäiviä, koirametsäilyjä, treenejä tai vaikka näyttelyreissuja ulkomaille. Näistä päivistä ei puutu iloa eikä naurua – sen takaa tämä mahtava walesipoppoo!