Sunnuntai 25. marraskuuta 2018
Kaislan hieno vuosi
"Kaisla" Llewpart's Glamorous Girl
palkittiin Kaakkois-Suomen spanielikerhon kiertopalkinnoilla
✨ Nuoren Koiran Malja ✨
(5-24kk spanielinuorukaiset)
✨ Kaunis Weera ✨
(parhaalle nartulle koe- ja näyttelytulosten perusteella)
✨Tillin Tempaus ✨
(ESS- ja WSS-nartut koe- ja näyttelytulosten perusteella)
Tonic 1v
23.11 Tonic täytti yhden vuoden.
Nuori mies osaa tehdä aika paljon koiruuksia, mutta samalla on suloinen vuosikas.
Alla olevasta kuvasta näette kuinka Tonic nappaa synttärikuvauksessa Kaislan juhlahatun ja tekee sen ihan muina miehinä 😂 ja on ilmeisen tyytyväinen suoritukseensa.
Miinalla on onnistunut jälleen ottamaan hienoja tilannekuvia.
Vilma leikkauksessa
Menimme Vilman kanssa kohtukontrolliin. Nestettä oli vain kertynyt lisää, joten antibioottikuuri ei auttanut riittävästi ja Vilmalle oli kehittynyt märkäkohtu eli pyometra. Leikkausaika sovittiin heti ja antibiootit vaihdettiin vahvempaan.
Leikkaus meni hyvin ja onneksi ei enää tullut mitään ikäviä yllätyksiä. Saimme olla mukana kun eläinlääkäri avasi pois otetun kohdun. Molemmista sarvista tuli todella paljon märkäeritettä ja lisäksi pystyimme laskemaan 7 istukkaa. 7 sikiötä oli siis lähtenyt kehittymään mutta jotain tapahtui ja tiineys keskeytyi.
Olen surullinen ja samalla kiitollinen, että Vilma selvisi ja on toipunut hyvin.
Näkisittepä Vilman ilmeitä, kun joutuu kulkemaan kauluri päässä ja pitämään vanhaa toppia haavan suojana. Lisäksi pihalla ei saa hillua muiden mukana, no kohta helpottaa :)
Fanny ihmettelee mikä äipälle on
Sunnuntai 21. lokakuuta 2018
Karkalin luonnonpuistossa
Ihana syksyinen iltapäivä koirien kanssa Karkalin luonnonpuistossa.
Satumetsän siimeksessä koirat nauttii ja tuntuu, että Vilmakin on oma itsensä.
Hienosti Luckykin jaksoi vaikka maasto oli välillä aika haastavaa.
Fanny ja Tonic kuvauksessa
Fanny ja Tonic olivat Lappeenrannan linnoituksessa Tiina Sudensalmi photography kuvattavana.
Niin upeita kuvia!! Kiitos Tiina Sudensalmi!!
Tässä muutamia otoksia.
Luonnonvalinta
Luonnonvalinta, jonka syitä voi vain arvailla. Asia on pakko hyväksyä, vaikka on todella pettynyt ja surullinen olo.
Vilma todettiin ultralla tiineeksi. Pentuja näkyi useita. Tiineys eteni normaalisti ja mitään erikoista ei näkynyt. Välillä sanoin ääneen, että onkohan siellä yhtään pentua. Kävimme varmuuden vuoksi tiineysröntgenessä ja järkytys oli melkoinen, kun yhtään rankaa ei näkynyt.
Jokainen pentue on minulle spesiaali niin tämäkin olisi ollut. Vilma on, Tikrun minun ensimmäisen walesini tytär ja odotin tätä pentuetta todella.
Fannylle eli Vilmalle tyttärelle oli tarkoitus tehdä pentue ensi keväänä mutta nyt täytyy ottaa aikalisä. Katsotaan vieläkö Vilmalle yritetään pentuetta vai mitä tehdään.
Sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Ressu pohjoisessa lintumetsällä
Sain Eevalta kuvia Ressun pohjoisen reissulta. EI ihan turha reissu kun saalistakin oli tullut ja koirakin oli toiminut hyvänä apuna. Näyttää siltä, että Ressun pennuista (kennel Rubber Duck's) kasvanee myös ihan kelpo apulaisia metsästysreissuille.
Treeniä sorsalla Fannyn kanssa
Päätettiin testata Fannyn halukkuutta noutaa ja kantaa lintua. Kivasti innostui ja toi linnun hienosti käteen. Hieno suoritus ensimmäiseksi yritykseksi!
Vilman massu pyöristyy
Vilma on voinut hyvin ja ollut oma hömpöttävä itsensä. Ruoka maistuu ja lenkille on aina valmiina. Massu pyöristyy ja tiineyden viimeinen kolmannes alkaa. Madotus on nyt tehty ja pikkuhiljaa lisätään ruokaa ja siirrytään kolmeen ruokintakertaan päivässä. Lenkkeillään mammakoiran ehdoilla seuraavat viikot.
23.9 syksyn viimeinen ulkonäyttely Hyvinkäällä
Vietettiin kaunis aurinkoinen syyspäivä Hyvinkään ryhmänäyttelyssä. Pitkästä aikaa päätettiin ottaa piknik eväät ja onneksi niin, koska siitähän tulikin pitkä päivä. Walesien arvostelu alkoi jo yhdeksältä joten näyttelypaikalla oltiin jo kahdeksalta. 21 walesia oli ilmoitettu ja tuomarina oli Helin Tenson. Ei voi kuin olla nöyrän kiitollinen meidän porukan upeista sijoituksista.
"Sella" Llewpart's Daisy Girl ROP SERT
"Hulda" L. Attractive Girl ROP-vet PN4
"Fanny" L. Fairy-Tale Girl PN3
"Kaisla" L. Glamorous Girl vara-SERT
"Tonic" Don's På Röda Mattan jun ERI1 SA
ROP kp kasvattaja
Äiti ja tytär päivän kauneimmat 💕
Miian ja Arton kanssa olimme puhuneet, että tämä tulisi olemaan Sellan viimeinen näyttely, ehkä sitten veteraanikehissä seuraavat näytelmät. Kuinka upeasti Sella sitten päättikään tähän astisen näyttelyuransa. Liikkuiniin kauniisti ja onhan Sella upea kun vaan malttaa seistä ja liikkua. Nyt Sellalla on Suomen muotovalion arvoon tarvittavat sertit kasassa, sitten vaan taipparit läpi 😁
Hulda
Hulda
Sella
Kaisla
Sella
Kasvis
Äiti ja tytär
Kaisla
Ruotsin reissu 14.-15.9.
Kun Jasmin oli kesällä Ruotsissa hän tutustui Tonic nimiseen walesi poikaan, joka etsi uutta kotia. Asiaa harkittiin monelta kannalta, sukutaulua tutkittiin ja videoita ja kuvia vaihdettiin nykyisen omistajan ja kasvattajan kanssa.
Lopulta päätös oli tehty ja hakureissu sovittiin syyskuun puoleen väliin.
Jasmin, mina ja Fanny menimme laivalla Turusta Tukholmaan. Miina ei päässyt tällä kertaa mukaan.
Ensi kohtaaminen jännitti niin vietävästi. Kun pääsimme Karinin ja Jannen luokse Tonic tulla touhotti suoraan syliin ja vei heti sydämen.
Karinin ja Jannen luota ajoimme Uppsalaan moikkaamaan Iitua ja koiria. Oli niin ihana nähdä taas Iitu ja Jäbä eli meidän B-tyttöjen iskä sekä Randy man. Samalla kertaa minulla oli mahdollisuus nähdä mm. F-pentueemme isän puolen mummi, Nicki. Oli ilo nähdä ja tutustua niin moneen upeaan koiraan, ihana lauma :)
Tonic on kyllä uskomattoman rento kaveri. Vaikka olimme hänelle täysin vieraita ja menimme vieraaseen paikkaan niin kaveri nappasi vain luun ja meni sitä sohvalle mutustelemaan. Laivalla kulkivat Fannyn kanssa rinta rinnan ja heti hyttiin päästyämme Tonic kaiveli kasseista lelut ja alkoi leikkimään.
Sunnuntai aamusta ajeltiin Turusta kotiin Lohjalle. Tonic ehti siinä muutaman tunnin tutustua meidän sakkiin ja sitten Panu tulikin hakemaan jo kaverin Savitaipaleelle jossa Miina jo odotteli tapaamista malttamattomana. Panu ja Tonicin kotimatka oli sujunut pientä oksennusta lukuunottamatta hyvin.
Tonic on sopeutunut hyvin uuteen perheeseensä ja saanut paljon uusia kavereita. Oli niin ihana kuulla, että jopa 11v Tipe pappakin oli innostunut leikkimään ja touhottamaan Tonicin kanssa. Flätit ja ajokoirat ei ole väliä, Tonic on kaikkien kaveri ja näyttää siltä, että hän hurmaa kaikki kohtaamansa tyypit oli ne sitten ihmisiä tai koiria.
"Tonic" Don's På Röda Mattan on siis Llewpart's teamin uusin jäsen ja onkin ihan mielettömän ihana nuori poika.
Tonic
Tonic
Jäbä
F-pentueen Nicki mummi Don's Prolog
Jäbä ukki ja lapsenlapsi Fanny
Wildalla märkäkohtu
Wilda oli yhtäkkiä vingahtanut hypätessä, ajoittain ontunut hieman etutassuaan ja toisaalta myös pissannut ja juonut normaalia enemmän. Sakke ja Iida vievät Wiltsun eläinlääkärille. Tutkimuksissa selvisi, että Wildalla oli kohtutulehdus. Todennäköisesti syynä oli kesällä tapahtunut vahinkoastuminen ja siihen annettu hormonaalinen keskeytyslääkitys. Wilda leikattiin ja on toipunut hyvin.
Paljon oli huonoa tuuria matkassa mutta onneksi Wilda on taas oma iloinen touhottaja 💕
Ja tuota kaameaa lampunvarjostintakaan ei tarvinnut käyttää reilua viikkoa pidempään 😂
Sunnuntai 9. syyskuuta 2018
8.9 Porvoo ja 9.9 Parainen
Kauniissa ja erittäin lämpimässä syyskuisessa Porvoossa oli koirien lisäksi valtava määrä tokkuraisia ampiaisia. Minä kerkesin juuri ennen Huldan kanssa kehään menoa sanomaan, että kyllä näiden veteraanien kanssa on kiva mennä kehään, kun tietää mitä ne tekee eikä tule yllätyksiä, kuten nuorien koirien kanssa.
No olikohan ne taas ne kuuluisat viimeiset sanat.. Huldan laatuarvostelun aikana ampiainen pörräsi siinä Huldan kuonon edessä. En käynyt huitomaan vaan seisotin vain Huldista. Sadasosa sekuntti ja huomasin Huldan haukkaavan ampiaisen suuhunsa. Yritin siinä kesken arvostelun kaivella ampparia pois suusta mutta eipä sitä enää näkynyt. Hulda lipoi ja nuoli huuliaan koko arvostelun mutta juoksi hymy huulilla aina niinkuin ennenkin. Mitään turvotusta ei tullut mutta käytin varmuuden vuoksi Huldan näyttelyn eläinlääkärin luona. Ei mitään näkyvää reaktiota joten selvisimme säikähdyksellä.
Tuomarina waleseilla oli Bertil Lundgren ruotsista.
Fanny oli upeasti VSP
Hulda PN4
Sella ERI2
Sella
Kuva Pirre Jurvanen
ROP FERNDEL HIGH FLYER &
VSP LLEWPART'S FAIRY-TALE GIR
Tuomari Bertil Lundgren
Kuva Pirre Jurvanen
Hulda
Kuva Pirre Jurvanen
Naama virneessä ampiaisen syömisen jälkeen..
Kuva Pirre Jurvanen
Sunnuntaina kurvailimme Miian ja Arton ja tyttöjen kanssa Paraisille. Parainen tarjosi meille ukkosta ja sadekuuroja. Tuloksina tytöille tällä kertaa
Hulda PN3
Fanny valio ERI3 SA
Martta käyttö ERI1 SA
Sella avoin ERI2
Kasvis KP2. Kiitos tuomari Paavo Mattilalle antamastasi palautteestasi ja arvostuksesta tästä meidän kolmesta eri yhdistelmästä olevasta ryhmästä :)
1.9 Vetcare syysnäyttely
Tällä kertaa perinteisessä Vetcare syysnäyttelyssä Helsingissä saimme auttaa Vetcarea heidän järjestelyissä.
Näyttelyssä tytöt pärjäsivät hienosti.
Fanny VSP
Hulda VSP-vet
Kaisla ERI3
ROP-vet BENCHMARK WYF CHWEDL & VSP-vet Hulda. tuomari Gitte Finnich Pedersen. kuva Pirre Jurvanen
Tarkkana pitää olla
ROP FERNDEL HIGH FLYER &
VSP Fanny tuomari Gitte Finnich Pedersen. kuva Pirre Jurvanen
Kaisla <3
Kilpaa hymyillen
25.8 Riihimäki NORD-näyttely
Riihimäen NORD-näyttelyssä näin vihdoin ja viimein Randyn, kun Iitu tuli Ruotsista koirien kanssa näyttelyyn. "Randy" CLUSSEXX ONE TRICK PONY on Iitun ja Annican jenkeistä tuoma uros, joka asuu Ruotsissa. Tämän kaverin kehitystä jäämme seuraamaan suurella mielenkiinnolla :)
Näyttelyssä Fanny oli PN3 ja Hulda veteraanien ERI2 SA.
20.8 seuraava Llewpart's pentue
Pitkän, pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että nyt on sopiva aika seuraavalle Llewpart's pentueelle. Vilma on tulevan pentueen emä ja Fly iskä.
Pentueen odotetaan syntyvän viikolla 43. Luovutuksessa pennut ovat sitten kahdeksan viikkoisina joulun alla.
"Vilma" C.I.B C.I.E FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA BALTJV-12 EEV-14
Llewpart's Bewitching Girl on joulukuussa kolme vuotta täyttävän F-pentueemme emä.
Vilma on aina ollut helppo koira joka nyt vanhemmiten osaa olla jo hieman pänkkipää. Vilman nyt siis pian kolme vuotiaat pennut ovat kaikki terveystutkittuja.
Felix lonkat A/A, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Fille lonkat B/B, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Fanny lonkat B/B, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Martta lonkat C/C, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Vilmalla, Vilman emällä Tikrulla ja isällä Jäbällä sekä Vilman pennulle Fannylla on MyDogDNA passi. MyDogDNA sisältää perimänlaajuisen analyysin, joka antaa tietoa ja testituloksia monenlaisille periytyville ominaisuuksille.
Fanny ja Martta ovat läpäisseet spanielien taipumuskokeen, Felix ei sitä vielä ole läpäissyt yrityksistä huolimatta. Fille ei ole vielä ollut taipumuskokeessa
Koko nelikko on pärjännyt hienosti näyttelyissä ja ovat jo nyt alle 3 vuotiaina saavuttaneet muotovalion arvoja, CACIB:a, ROP/VSP sijoituksia jne.
"Fanny"
C.I.B C.I.E FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA EE JMVA TLNJW-17 EEJV-17 LVV-18 BALTV-18 LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL
"Martta"
FI MVA *EE MVA LLEWPART'S FABULOUS GIRL
"Felix"
EE MVA LT MVA *LV MVA *BALT MVA *RU MVA RKFV EEJV-17 LLEWPART'S FAST AND FLAMING BOY
"Fille"
LLEWPART'S FAITHFUL BOY 3 x SERT eli taippareita vaille Suomen muotovalio :)
Tulevan pentueen isä "Fly"
C.I.E EE MVA LT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA HeJW-15 PMJV-15 LTV-17 EEV-17 FERNDEL HIGH FLYER
on upea englannissa syntynyt gentleman. Olen seurannut mielenkiinnolla Flyn kehitystä pikkupojasta lähtien. Fly tuo uutta verta kasvatustyöhöni ja olenkin kiitollinen tästä mahdollisuudesta käyttää Flydeä.
Flydellä on yksi pentue kennel Benchmark:ssa. Tuosta nelikosta olen nähnyt kaksi, kauniita ja kivoja koiria molemmat. Kaksi on ehditty jo lonkkakuvaamaan tuloksilla B/B ja C/C.
10v Llewpart's walesinspringerspanieleita
10v Llewpart's walesinspringerspanieleita. 7-pentuetta, 22 pentua. Pentueita tulee meille aika harvakseltaan.
Kaikki pentumme ovat rakastettuja perheenjäseniä ja elävät hyvää tavallista koiran arkea. Kaverit ovat päässeet testaamaan taitojaan niin tokossa, rally-tokossa, noseworkissä, agilityssä, metsästyksessä, mejä-jäjellä ja näyttelykehissä.
Kasvattimme ovat saaneet elää tervettä elämää. Kenelläkään ei ole allergioita tai muita sairauksia jotka vaikuttaisivat arkeen.
Kasvateillani on todettu seuraavia asioita.
-Kotona asuvalla 10v. Luckylla on oikean tassun kehityshäiriö mutta kaveri pärjää hyvin arjessa ilman mitään lääkityksiä.
-Kolmella uroksella on kryptorkismi eli piilokiveksisyys.
-Mollan silmä on operoitu luomenreunan sisäänpäin kääntymisen vuoksi. Leikkaus onnistui hyvin ja Molla iloinen touhottaja.
-Muutamilla on ollut yksittäisiä korvatulehduksia.
-Muutamilla nartuilla on valeraskaus oireita
-Muutamilla on napatyrä, joka myös leikattu kahdella kasvatillani
22 koirasta 8 on saavuttanut vähintään Suomen muotovalio arvon.
4 kasvattiani ovat kansainvälisiä muoto- ja näyttelyvalioita.
5 Baltian muotovaliota.
Vuoden voitokkain näyttely walesi 2015
Näistä 22 koirasta 18 on käynyt näyttelyssä, 15:sta on vähintään yksi SERT, yhdellä vara-SERT ja kaksi muuta ovat saaneet laatuarvostelusta erinomaisen.
Vuonna 2016 Springerspanielit ry nimesi minut vuoden aloittelevaksi kasvattajaksi. Tuossa yhteydessä Sprinkku lehteen tehtiin haastattelu jonka kopioin nyt tähän alle. Haastattelu tehtiin siis vuoden 2016 alussa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Milloin koiraharrastuksesi alkoi ja miten päädyit kasvattajaksi?
Syntymäkodissani on lähes aina ollut koiria. Monirotuinen Riku oli ensimmäinen koiramme. Vuonna 1989 perheeseemme liittyi amerikancockerspanieli uros ”Sulo” FI MVA Serene Sailorman Swing. Sulon kanssa harrastin tokoa ja näyttelyissäkin kävimme. ”Lysie” Eveil D’Une Passion De La Vigie saapui Suomeen v. -91 ja oli minun ja Tannisen Marjatan (kennel Serene) yhteisomistuksessa ensimmäiset vuodet. Lysie sai kaksi pentuetta. Näiden kahden suuren persoonan jälkeen aloin katsastella muitakin rotuja. Halusin ”turkkirodun” mutta en niin työlästä kuin jenkki ja ajattelin, että kokoakin saisi olla hieman enemmän. Päädyin walesinspringerspanieliin ja ensimmäinen punavalkoinen ”Tikru” Milfeddyg Llewpart saapui pääsiäisenä 2005. Tikrusta kehittyi kaunis, ystävällinen ja arvonsa tunteva walesi neito ja ajatus Tikrun pennutuksesta syntyi pikkuhiljaa. Kasvattajan peruskurssin kävin helmikuussa -08.
Miten ihastuit walesinspringerspanieli-rotuun?
Spanieli-ihmisenä halusin vauhdikkaan, kauniin, keskikokoisen ja luonteikkaan koiran. Voin sanoa, että kun aloitin Tikrun kanssa pentutottelevaisuus kurssilla, niin ensimmäisten kertojen jälkeen lähdin melkein itkien kotiin. Muistan miettineeni, että mihin minä olen nyt lusikkani pistänyt. Mutta kuka nyt ei voisi olla rakastumatta näihin valloittaviin sydäntenmurskaajiin.
Miten päädyit kennelnimeen Llewpart’s ja oliko sinulla useita nimivaihtoehtoja? Mitä nimi merkitsee?
Nimivaihtoehtoja pyörittelin useita mutta lopulta päädyin nimeen josta kaikki niin sanotusti alkoi ja tuntui luonnolliselta säilyttää kantanarttuni (Milfeddyg) Llewpart nimi tuleville sukupolville. Llewpart on kymrin kieltä (myös wales) ja tarkoittaa leopardia.
Milloin syntyi ensimmäinen Llewpart’s-pentue ja montako pentuetta olet yhteensä kasvattanut?
Ensimmäinen Llewpart’s pentue syntyi 14.7.2008. Olen tähän mennessä kasvattanut 6 pentuetta.
Mitä neuvoisit nyt ensimmäistä pentueettaan suunnittelevalle henkilölle?
Tutustu rodun historiaan ja rodun nykytilanteeseen. Pohdi narttusi jalostusarvoa ja mieti tarkkaan mihin olet ryhtymässä. Älä keskity liikaa yksityiskohtiin vaan pohdi kokonaisuuksia ja mieti asioita joista olet valmis tekemään kompromisseja. Kysele pitkään kasvattaneilta vinkkejä ja neuvoja. Jos päätät ryhtyä kasvattajaksi, valmistaudu kokemaan onnistumisen iloja ja pettymyksiä. Onnea ja oppimisen iloa matkaan!
Minkälaisia koiria sinulla on tällä hetkellä omistuksessasi?
11,5 vuotias kantanarttuni ”Tikru” C.I.B C.I.E FIN MVA EE VMVA EE MVA RU MVA EEV-09 RKFV RKFV-10 EEVV-14 Milfeddyg Llewpart. Tikrun ensimmäisestä pentueesta, ”Hulda” C.I.B C.I.E FI MVA EE MVA RU MVA EEJV-09 RKFV RKFV-10 BALTV-12 Llewpart’s Attractive Girl ja Lucky L. Adaptable Boy. Tikrun toisesta pentueesta ”Vilma” FI MVA EE MVA BALTJV-12 EEV-14 L. Bewitching Girl yhteisomistuksessa veljeni kanssa ja ”Alma” L. Enchanting Girl yhteisomistuksessa Miinan kanssa. Uusimpana 5 kuukautta vanha ”Fanny” L. Fairy-Tale Girl joka on Vilman pentu.
Lisäksi minulla on jalostusoikeus Huldan tyttäreen ”Herttaan” L. Diamond Girl ja meidän E-pentueen emään ”Hilmaan” C.I.B FI MVA EE MVA BALTV-15 L. Beguiling Girl.
Mitä harrastat koiriesi kanssa?
Meidän koirien kanssa harrastetaan agilityä, rally-tokoa ja näyttelyitä. Kaikessa touhussahan nämä ovat mukana, oltiin sitten kyläilemässä, sienimetsässä, uimassa, pihatöissä niin apureita riittää, kukin tyylillään.
Minkälaisiin tarkoituksiin kasvattejasi yleensä kysellään?
Pääsääntöisesti perheenjäseneksi, mikä onkin minulle kaikkein tärkeintä. Koiran arki ei saa muodostua liiaksi yksinolosta ja on tärkeää, että se saa olla perheen arjessa mukana. Normaalin arjen keskellä koiran kanssa voi tehdä perustottelevaisuus harjoitteita, piilotusleikkejä yms. jotka motivoivat koiraa joka päivä. Itseisarvo ei ole käydä kerran viikossa jossain treeniryhmässä ja ajatella niin kovasti harrastavansa.
Kasvattieni kanssa käydään näyttelyissä, agilityssä, rally-tokossa, mejässä ja muutaman kanssa metsästetään.
Mitkä kasvattisi ovat olleet sinulle erityisen tärkeitä?
Jokaisella kasvatillani on erityinen paikka sydämessäni, eikä pelkästään kasvateilla vaan myös heidän perheillään, joista on tullut ystäviä ja heidän kanssaan on taivallettu yhdessä eteenpäin. Tottahan oma ensimmäinen pentue on erityinen ja ensimmäinen oman kasvatin pentue myös.
Haluaisin kiittää tässä kohtaa kasvattieni omistajia hyvästä yhteistyöstä. Ilman teitä kasvattaminen ei olisi mahdollista.
Onko sinulla ollut kasvatustyössäsi jotakuta kokenutta kasvattajaa, jolta olet saanut apua?
Olen saanut valtavasti apua ja tukea monilta eri kasvattajilta. Tiinalta sain upean kantanarttuni ja Tiinasta tärkeän ystävän. Liisalta sain paljon hyviä neuvoja esimerkiksi sukutauluista, perinnöllisistä sairauksista, hermorakenteen merkityksestä ja urosvalinnoista. Apua urosvalintoihin, palautetta kasvateistani ja paljon muunlaista apua olen saanut useilta kasvattajilta. Kiitos Anett, Mariann, Sanna, Marjo, Tiina ja Sari! On huippua, että Suomessa on upeita pitkän linjan kasvattajia, jotka ovat valmiita auttamaan meitä aloittelevia.
Lisäksi haluaisin tässä yhteydessä kiittää hyvää ystävääni Miinaa jonka kanssa käymme paljon jalostusaiheisia keskusteluja, pohdimme eri urosvaihtoehtoja, tutkimme eri koirien taustoja ja jälkeläisiä, mietimme sopivia näyttelyitä ja järjestämme yhdessä Llewpart’s jengille tapaamisia jne. Viimeisenä vaikkei todellakaan vähäisempänä Miina ja Panu ovat suoneet minulle mahdollisuuden käyttää Hilmaa jalostukseen. Kiitos kuuluu tietysti myös tyttärelleni, joka auttaa ja sparraa päivittäin.
Mihin haluat erityisesti kiinnittää huomiota kasvatustyössäsi?
Yleisesti pyrin tietysti kasvattamaan rodunomaisia ja terveitä koiria.
Omassa linjassani pyrin säilyttämään rakenteellisesti hyvät ja kestävät ominaisuudet. Hermorakenteen tulee jalostukseen käytettävillä yksilöillä olla kunnossa. Luonne on todella tärkeä asia mutta sitäkään ei pitäisi ”yli kritisoida”. Ei hyvän luonteen mittari ole kuka nuolee ensimmäisenä vieraan ihmisen kasvoja vaan pitää sallia myös tietty pidättyväisyys ja se ei tee koirasta vielä arkaa. Luonteessa pitää toki olla tarpeeksi vahvuutta itsenäiseen työskentelyyn ja samalla herkkyyttä malttaa kuunnella ohjaajaa, oltiin sitten agility treeneissä, metsällä tai ihan vaan normaalissa arjessa.
Mitä pidät vaikeimpana asiana kasvatustyössä? Mihin haasteisiin olet törmännyt kasvatustyösi alkuvaiheessa?
Kun on tehnyt päätöksen, että omasta nartussa on jalostusarvoa, niin sopivan uroksen löytäminen on erittäin haastavaa ja aikaa vievää puuhaa. Mitä koiria haluaisit ja toisaalta et haluaisi uroksen sukutaulusta löytyvän. Mikä uros täydentäisi nartun hyviä ominaisuuksia, ja toisaalta toisi vahvuuksia ominaisuuksiin, joita kaipaa lisää. Seuraavaksi kun ryhtyy pohtimaan kuinka haluttujen / ei haluttujen ominaisuuksien oletetaan periytyvän, niin epätoivo siinä välillä iskee.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on kasvatusyösi suhteen?
Minulla on ollut tarkoitus tehdä kasvatustyötä kahdella eri linjalla, mutta tällä hetkellä pohdin jatkanko vain toisella linjalla vai löydänkö riittävästi jalostusarvoa myös toisesta linjastani. Kompromisseja on pakko tehdä ja toisaalta omasta linjastaan tietää heikkoudet varmasti ja niitä voi lähteä parantamaan. Joka tapauksessa kasvatustyöni tulee olemaan jatkossakin pienimuotoista.
Seuraava pentue on suunnitteilla vielä tälle vuodelle ja sitä odotammekin jo suurella mielenkiinnolla.
Kiitos, aloittelevan walesikasvattajan kiertopalkintoa minulle ehdottaneille ja Springerspanielit ry:n hallitukselle tästä kunnianosoituksesta!
Llewpart’s Welsh Springer spaniels
Heidi Toivanen
11.8 Raisio ja 18.-.19.8 super näyttelyviikonloppu
18.- 19.8 oli upea näyttelyviikonloppu Llewpart's koirille.
Olimme Huldan, Fannyn ja Kaislan kanssa Virossa Baltian voittajanäyttelyssä. Lauantaina nautimme kauniista kesäpäivästä ja kävimme koirien kanssa syömässä Olde Hansassa. Vanhassa kaupungissa kulkiessamme saimme jälleen paljon huomiota ja koirat paljon paljon rapsutuksia ja kamerat surisivat :)
Baltian voittajanäyttelyssä tytöt pärjäsivät upeasti.
Fanny ROP CACIB BALTV-18
Hulda ROP-vet BALTVV-18
Kaisla SERT
Suomessa Wendy oli lauantaina Kouvolan näyttelyssä PN2 sai SERT:n. Näin Wendy valioitui Suomeen, Viroon, Latviaan ja Venäjälle. Sunnuntaina Wendy oli vielä hienosti Heinolan näyttelyssä VSP.
Raision näyttelyssä 11.8 Fanny oli hienosti PN3 ja Hulda PN4. Tuomarina Kari Granaas Hansen.
Fanny
Hulda
Kaisla
Wendy
Sunnuntai 9. syyskuuta 2018
5.8 G-pentue 2v
5.8 tuli kuluneeksi 2 vuotta G-pentueen syntymästä. Pienen sisukkaan Sisun menetimme jo pentuaikana. Tuo pieni mies jätti ikuisen jäljen sydämiimme.
Stidi, Wendy ja Kaisla ovat upea suloinen kolmikko. Aikamoinen kolmikko tämä on, taitaa olle perittynä kaikki mummo koiran geenit, aika tasapuolisesti.
Kaisla ja Wendy ovat menestyneet näyttelyissä hienosti sekä Suomessa, että ulkomailla.
Kaisla on ottanut ryhmäsijoituksia sekä Suomessa, että Virossa. Suomen näyttelyistä 5 x SERT ja 6 x vara-SERT. Yhtenä hienoimpana voittona Viron voittaja näyttelyssä EEV-18 titteli. Kaisla harrastaa tällä hetkellä taippareita... on päivän selvää, että tämä koira tekee hyvää hakua muttei vai voida tehdä sitä taipparitilanteessa. No ensi kesänä uusi yritys.
Wendy sai syntymäpäivänään Virosta sertin, Suomesta tässä vaiheessa oli 2 sert:ä. Suomesta ja Venäjältä Wendyllä on CACIBI:t.
4.8 Mikkelin ryhmis/ Latvian Liepajan näyttely
Hulda 10v. otettiin pitkän tauon jälkeen mukaan Mikkelin ryhmänäyttelyyn. Kyllä oli yli kahden vuoden näyttelytauon jälkeen veteraani innoissaan esiintymisestä.
Ihan mieletön aloitus veteraanikehissä
PN2 ROP-vet BEST IN SHOW VETERAANI
Llewpart's tytöt ottivat PN1, PN2 ja PN3 sijoitukset!
"Kaisla" L. Glamorous Girl ROP
"Fanny" L. Fairy-Tale Girl PN3
Pienen säädön ja Miinan veljen avulla saatiin järjestettyä, että Kaisla pystyi jäämään loppukehään.
-isossa 7/8 yhdistetyssä loppukehässä tuomari valitsi Kaislan vielä 6 parhaan joukkoon, mutta ei enää sijoittanut 4 sakkiin.
Rotukehän ja BIS-veteraanin tuomarina oli Paula Rekiranta
Samana päivänä Wendy ja Felix olivat Latvian Liepajan näyttelyssä upein tuloksin.
"Wendy" Llewpart's Gemstone Girl ROP SERT
"Felix" L. Fast and Flaming Boy VSP SERT -> LV MVA -> BALT MVA
Hulda
Kaisla rop
BIS1-vet Hulda, tuomari Paula Rekiranta
Kaisla ROP SERT
Fanny PN3
Kaisla
Fanny
Susku ja Wendy
Felix
Tiistai 4. syyskuuta 2018
28.7.2018 Llewpart's 10v. yllätysjuhlat
💓 Olin ja olen sanaton.
Rakas Llewpart's porukka oli järjestänyt minulle yllätysjuhlan Llewpart's walesinspringerspanielien 10v taipaleen kunniaksi.
Päivä oli ikimuistoinen ja kaverikirjaa lukiessani tulen herkistymään vielä monta kertaa.
Olen kiitollinen, kun Llewpart's koirilla on niin upeat perheet, kuten olen sanonut kasvattaja ei ole mitään ilman teitä.
Päivän ohjelmassa oli mm. koirien houkutusten highway, temppurataa, saunomista, uimista ja paljon hyvää ruokaa.
Erityiskiitos kuuluu Miinalle ja Jasminelle kun olitte organisoineet ja järjestäneet paikan, lahjat, ruuat, ohjelmat jne
Kiitos kaikille mukana olleille Oli ihana nähdä 17 punavalkoista touhottamassa yhdessä 💕
Kuvia juhlista löydät Galleriasta
Maanantai 27. elokuuta 2018
Pärnu KV 7.7 ja 8.7
Miina, minä, Martta, Felix ja Kaisla suuntasimme näyttelyreisulle upeaan kesäiseen Pärnuun.
Hieno viikonloppu! Kotiintuomisina kaksi uutta Eestin muotovaliota, CACIB-voittajat ja RYP3 sijoitus.
7.7 tuomari, Leni Finne, FI
ROP CACIB Llewpart's Glamorous Girl
PN2 sert -> EE MVA L. Fabulous Girl
ERI1 L. Fast and Flaming Boy
8.7 Tuomari, Dina Korna, EE
☆RYP3☆ ROP CACIB SERT -> EE MVA
L. Fast and Flaming Boy
ERI1 L. Fabulous Girl
Kaislaa emme esittäneet sunnuntaina.
Onnea Paula, Miia ja Arto! Kiitos, että uskoitte veijarit meidän mukaan 😍
Felix RYP3
Felix SERT --> EE MVA
Martta SERT -->
EE MVA
Kaisla CACIB ROP
Kaisla
Trio
Martta
kaverukset ottaa rennosti näyttelyssä
5.7 Jasmin ja Fanny Ruotsin reissulla
Jasmin ja Fanny lähtivät 5.7 aamulla Ruotsiin. He asuivat vierailun ajan Don's kennelin Karinin luona. Hieno reissu tytöillä, näkivät paljon waleseja ja tutustuivat uusiin ihmisiin ja myös lehmiin 😊
Näyttelyissäkin ehtivät käymään.
Högbo 15.7
BIS4 metsästyskoepalkittu koira
Västerås 21.7 NORD-näyttely
paras narttu 3
28.6 B-tytöt 7v.
·
28.6.2011 syntyi toinen Llewpart's pentue. (Benchmark Peilot & Milfeddyg Llewpart)
Hilma, Vilma and Eeva-Lotta
"Hilma" C.I.B C.I.E FI CH EE CH LV CH LT CH BALT CH BALTW-15
L. Beguiling Girl on meidän E- ja G-pentueiden emä (2014, 2016)
Näistä pentueissa meillä on Suomen muotovalioita, Latvian muotovalio, useita SERT ja CACIB voittajia, ryhmävoittajia. Kaikki ovat rakastettuja perheenjäseniä ja osa on päässyt myös metsälle.
"Vilma" C.I.B C.I.E FI CH EE CH LV CH LT CH BALT CH BALTJW-12 EEW-14
L. Bewitching Girl on F-pentueen emä (2015)
Tässä pentueessa meillä on kansainvälinen muoto- ja näyttelyvalio, Suomen, Liettuan, Latvian ja Baltian valioita. CACIB, SERT ja NORD-sert voittajia. Näiden rakkaiden perheenjäsenien kanssa harrastetaan muunmuassa Tokoa ja etsintää.
Eeva-Lotta on onnellinen touhottaja omassa rakkaassa laumassaan.
16.2.2005 - 18.6.2018 Tikru
Rakas, rakas Tikru maanantaina 18.6.2018 töihin lähtiessäni, jossain syvällä sisälläni aavistin... lupasin, että isä pitää sinusta hyvää huolta siellä jossain. En vain halunnut uskoa, että yhteinen matkamme olisi tässä.
Tikrun ikenet olivat olleet kovin vaaleat jo useamman päivän ajan ja aika ajoin liikkuminen oli vähän horjuvaa. Kävimme eläinlääkärissä ja sovittiin, että menemme päivä kerrallaan. Huolehdittiin, että Tikrulla oli hyvä olla. Näimme kyllä, että voimat ehtyivät mutta vielä sunnuntaina touhusi muiden mukana ulkona ja ruoka maistui.
Maanantaina työpäivän aikana Tikru oli nukahtanut ikiuneen ilmeisesti nukkuessaan. 💔💔
Annoit minulle ja meille kaikille niin paljon. Olit todellinen grand old lady 💕
Olet aina sydämessäni sinä rakas vaativa varjoni.
Sinä "elät" nykyisissä ja tulevissa Llewpart's koirissa.
Tikru su 17.6 13v 4kk
Jasmin ja Tikru huhtikuussa 2005
Rakas ystäväni Miina kirjoitti Tikrusta muistoja ja hänen luvallaan kopioin tekstin tänne:
Löysin pari kuvaa Heidin ihanasta mummokoira Tikrusta, joka nukkui pois alkuviikosta. Olen onnellinen, että Tikru-mummo ehti olla vuosien mittaan aina silloin tällöin meillä hoidossa. Saimme tutustua tähän välillä melko kovaääniseenkin kaveriin hyvin ja läheltä.
Mummo oli Persoona. Oikein kiltti, hurmaava ja lutuinen, toisaalta välillä ehkä maailman ärsyttävin riiviö, mutta ei koskaan paha tai ilkeä. Mummo tuli aina tosi hyvin juttuu meidän koirien (ja myös kissojen) kanssa. Mummo tiesi mitä halusi ja osasi myös vaatia haluamaansa. Ja kaikki ketkä mummoa vähänkään tunsi, varmaan arvaa, että välillä oli parempi antaa mummolle periksi..
Mummo eli pitkän ja hyvän elämän ja lähti mummokoiralle ainoalla mahdollisella tavalla, saappaat jalassa. Nyt mummo varmaan syö herkkuja pilven reunalla ja miettiin pilke silmänkulmassa mitä kujeita keksii seuraavaksi..
Mummon riiviö perintöä jatkaa täällä eräs pikku riiviö, jolle mummo oli idoli ja jonka touhut kuulemma kuulostaa aina välillä pelottavan paljon mummo-koiralta.. Tänä aamuna pikku riiviö toi kuolleen sammakon sisälle, saa nähdä mitä seuraavaksi.. Mummo-koira varmaan faksaa pilvenreunalta neuvoja.
Tikru, tytär Hilma ja tyttären tytär Alma
Tikru, lapsia ja lapsenlapsia 💕
Tyttären tytär Kaisla ja Tikru
Sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
Kesämies Dani
Viime viikolla kävimme Huldan ja Fannyn kanssa moikkaamassa Dania. Kylläpä Dani olikin trimmin tarpeessa. Nyt hän on hieno ja siisti kesämies :)
Dani ja Hulda-äippä
Fanny ja Kaisla Kotkan NORD-näyttelyssä
Hienosti tytöillä meni Kotkan NORD-näyttelyssä. Kahdeksan narttua oli saanut ERI ja SA:n, joilla siis pääsee paras narttu kisaan. Näistä kahdeksasta tuomari, Robert Harbin valitsi Fannyn PN1:ksi ja Kaislan PN2:ksi.
Upea suoritus tytöt!
ROP NORD-SERT "Fanny" Llewpart's Fairy-Tale Girl
PN2 vara-NORD-SERT / SERT "Kaisla" L. Glamorous Girl
Fanny
Kaisla
Wendy Tuurissa
Wendy oli hienosti Tuurin näyttelyssä PN3 ja sai toisen sertinsä.
Hieno pieni pampula.
Riikan näyttely
Kävimme Latvian voittaja-18 näyttelyssä Riikassa.
Olimme Riikassa pidennetyn viikonlopun, joten ehdimme nähdä hieman muutakin kuin näyttelypaikan. Mukana meillä oli Fanny ja Felix. Tämän kaksikon kanssa oli helppo liikkua vanhassa kaupungissa ja kävimme myös jokiristeilyllä. Riika on kyllä todella kiva kaupunki.
Näyttelyssä tuomarina waleseilla oli Siret Lepasaar.
"Fanny" L. Fairy-Tale Girl oli VSP PN1 SERT CACIB. Tällä tuloksella Fannysta tuli Latvian muotovalio, Baltian muotovalio, Latvian voittaja-18 ja kansainvälinen näyttelyvalio.
"Felix" L. Fast and Flaming Boy jäi harmillisesti kakkoseksi joten tuloksena vara-CACIB.
Fanny ja Felix
C.I.B* C.I.E* FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA EE JMVA TLNJW-17 EEJV-17 LVV-18 LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL
Fanny
Felix
Kotimatkalla Pärnun rannalla
Tiistai 5. kesäkuuta 2018
Martta FI MVA
Tänä iltana ollaan jännitetty Martan taipparisuoritusta Hämeenlinnan iltakokeessa.
Martta teki sen, puhtaalla suorituksella SPA1 tulos jolloin 2v 5kk ikäisenä hänestä tuli Suomen muotovalio.
Martta on 7. Llewpart's Suomen muotovalio.
Onnea Miia ja Arto <3
3.6 Tallinnan voittaja näyttely
Ihan mielettömän hieno suoritus "Kaislalta" LT JMVA EE JMVA EEV-18 LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL Tallinnan voittaja näyttelyssä 21 kuukauden ikäisenä oli VSP CACIB ja EEV-18 titteli.
Upea nuori neiti, the tättähäärä. Onneksi nallekin oli mukana reissussa :)
Llewpart's A-pentue pian 10v
14.7 tulee kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisen Llewpart's pentueen syntymästä. Kuinka paljon upeita hetkiä ja myös kyyneleitä on mahtunutkaan näihin vuosiin.
Napattiin "Huldasta" C.I.B C.I.E FI MVA EE MVA RU MVA EEJV-09 RKFV RKFV-10 BALTV-12 LLEWPART'S ATTRACTIVE GIRL muutama kuva
Tiistai 5. kesäkuuta 2018
27.5 Rauma ja Joensuun KR-näyttelyt
Rauman näyttelyssä tuomaroi James Byrnes Irlannista.
VSP "Fanny" L. Fairy-Tale Girl
PU3 SERT "Fille" L. Faithful Boy ( taippareita vaille valio)
ERI1 SA "Martta" L. Fabulous Girl
Joensuussa Tuomarina Zeferino Jose Cardoso Silva, Portugalista.
PN3 vara-SERT "Wendy" Llewpart's Gemstone Girl
Fille
Ferndel High Flyer & Llewpart's Fairy-Tale Girl (tuomari James Byrnes)
Fanny ja Fille
26.5 Joensuu KV-näyttely
Pikku Wendy voitti upeasti nartut Joensuun KV-näyttelyssä, jossa tuomarina toimi Sanna Vakkilainen
VSP CACIB SERT "Wendy" Llewpart's Gemstone Girl
ERI 1 "Kaisla" L. Glamorous Girl
20.5 Helsinki KV
Upea päivä Llewpart's koirille Helsingin kansainvälisessä näyttelyssä jossa tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen.
Tämä näyttely oli ensimmäinen mahdollinen näyttely jossa CACIBn saatuaan Fannysta tulisi kansainvälinen muotovalio. Ja niinhän siinä kävi, että tämä meille kotiin hieman vahingossa jäänyt pampula sai CACIBn ja on sen myötä uusi C.I.B.
Martta sain kolmannen sertinsä ja on näin ollen taippareita vaille Suomen valio.
ROP CACIB uusi C.I.B "Fanny" FI CH EE CH LT CH EE JCH TLNJW-17 EEJW-17 L. Fairy-Tale Girl
PN2 SERT vara-CACIB "Martta" L. Fabulous Girl
VSP CACIB "Felix" LT CH EEJW-17 L. Fast and Flaming boy
Fanny
Fanny ja Jasmin
Miia ja Martta
Fanny ROP & Felix VSP
tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen
Päivän "saalis"
Trio
13.5 Tuusulan ryhmis
Äitienpäivää vietettiin Tuusulan ryhmiksessä.
Rotukehän tuomarina toimi Harri Lehkonen, joka on arvostettu kaikkien rotujen tuomari.
ROP SERT "Martta" Llewpart's Fabulous Girl
-loppukehässä pääsi vielä 6 parhaan joukkoon muttei sijoittunut
PN3 "Fanny" L. Fairy-Tale Girl
PU3 "Felix" L. Fast and Flaming Boy
ERI3 avoimessa luokassa "Fille" L. Faithful Boy
Ennen loppukehiä vietettiin mukava iltapäivä Paulan luona. Kiitos Paula ihanista herkuista.
Päivästä teki vielä hienomman kun näimme Jäbä-pappaa ja Iitua pitkästä aikaa <3
Hot and Fabulous Mother's Day at Tuusula group show
BIS2 breeders group (Judge Tiina Taulos)
Breed judge: Harri Lehkonen
Group judge: Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint
BOB CC "Martta" Llewpart's Fabulous Girl
- shortlisted among 6 in finals
BB3 "Fanny" L. Fairy-Tale Girl
BM3 "Felix" L. Fast and Flaming Boy
exc3 in open class "Fille" L. Faithful Boy
Thank you Paula for the lovely photos and for "feeding" the team before finals.
Thank you F-team and Iitu and of course Jäbä-grandpa
Vilma and Pompe can be proud of their offspring.
Martta ROP SERT
Felix PU3
Fanny PN3
F-nelikko
Fille ERI3
Martta
BIS2 kasvis
Jäbä-pappa nelikon keskellä
12.5 Llewpart's jengi Mikkelin ja Järvenpään näyttelyissä
Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä oli Felix, Fanny ja Martta.
Tuomarina Harto Stockmari.
PU2 "Felix" LT CH EEJW-17 L. Fast and Flaming boy
PN2 "Fanny" FI CH EE CH LT CH EE JCH TLNJW-17 EEJW-17 L. Fairy-Tale Girl
EH "Martta" L. Fabulous Girl
Saman päivän Mikkelin ryhmänäyttelyssä Kaisla ja Wendy.
RYP3 ROP SERT "Kaisla" LT JCH EE JCH Llewpart's Glamorous Girl
"Wendy" L. Gemstone Girl ERI1
(Rotukehässä tuomarina Virpi Montonen ja yhdistetyn 6/8 ryhmän otti Jaana Hartus)
Fanny, Järvenpää PN2
Martta, Järvenpää EH
Kaisla RYP3 SERT Mikkeli
Vappu piknik Lahden ryhmänäyttelyssä
Missä muualla sitä vappupäivää viettäisi kuin koiranäyttelyssä. Kiva päivä jälleen kerran ja herkulliset piknik eväät.
Näyttelyssäkin Llewpart's koirat pistivät parastaan :) Rotukehässä tuomarina oli Tiina Taulos
"Fanny" Llewpart's Fairy-Tale Girl ROP
"Martta" L. Fabulous Girl PN3 SERT
"Kaisla" L. Glamorous Girl PN4 vara-SERT
"Felix" L. Fast and Flaming Boy PU2
Llewpart's kasvis ROP kp
Loppukilpailussa tuomari Tuula Savolainen sijoitti kasviksemme toiseksi (BIS2)
Martta
Fanny ROP
Kaisla vara-sert
Martta SERT
Felix
29.4 Ruoveden ryhmänäyttely
Ennen kukonlaulua startattiin Lohjalta kohti Ruoveden ryhmänäyttelyä. Paikkatuntemus ei mennyt ihan nappiin allekirjoittaneen osalta kun tämän piti olla ihan lähinäyttely :) no kurvailtiin sitten vielä Tuurin kyläkaupalle niin kilometrejä taisi kertyä 800.
Upea lintukuoron säesti meidät matkaan kun Miia ja Arto nappasi meidät kyytiin. Matkalla otettiin vielä Felix matkaan joten F-nelikosta oli kolmikko matkassa mukana.
Tuomarina waleseilla oli Markku Kipinä. Felix oli ensimmäisessä näyttelyssä Suomessa yli 2-vuotiaana ja metsästi siis viimeistä sertiään. Ja niinhän siinä kävi, että
Llewpart's Fast and Flaming Boy VSP SERT (taippareita vaille Suomen valio)
L. Fairy-Tale Girl ROP
L. Fabulous Girl avoin ERI1 (Martta oli tuomarin mielestä hieman pulskassa kunnossa)
Felix VSP & Fanny ROP
tuomari Markku Kipinä
F-jengi reissussa
Martta
Maanantai 23. huhtikuuta 2018
Wilda, Molla, Alma, Eldis, Atte ja Ressu 4v.
Paljon Onnea 4-vuotiaille <3
Atte
Alma
Wilda
Ressu
Eldis
Molla
Martta valmis seuraavaan näyttelyyn
Martta piipahti trimmissä vikonlopun näyttelyä varten. Katsokaa nyt tuota luttanaa naamaa :)
Kaisla 14.4 Pertunmaa ryhmis
Kaisla hienosti paras narttu 3 ja vara-serti Pertunmaan näyttelyssä
Kaisla Kerimäen ryhmiksessä 7.4
"Kaisla" LT JMVA EE JMVA LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL sai sertin Kerimäen ryhmänäyttelyssä. Tuomarina Virpi Montonen
Kaisla aina hassuttelee kuvissa, Miina nappasi muutaman kuvan prinsessasta Olavinlinnan edustalla.
Mummo koiran ilmeet :)
Kuvat puhukoon puolestaan..mummelin itse asiassa isomummelin ilmeet on vaan niin <3
Fanny ja Martta Lahden KV-näyttelyssä 25.3
Erinomaiset siskokset Lahden KV-näyttelyn jälkeen :)
Maanantai 19. maaliskuuta 2018
Eilen Jyväskylän Korpilahden näyttelyssä 2 v. 3kk ikäisenä Fanny pampula sai viimeisen tarvittavan sertin Suomen muotovalion arvoon <3
Nyt voimme anoa hänelle myös Liettuan muotovalion arvon.
"Fanny" FI MVA* EE MVA EE LT MVA* JMVA TLNJW-17 EEJV-17
Llewpart's Fairy-Tale Girl
18.3.18 CAC Anna-Liisa Heikkinen
9.9.17 CAC Georgieva Gergana
26.8.17 CAC Harto Stockmari
20.8.17 CAC Tuula Savolainen
1.7.17 CAC Harry Tast
17.6.17 CAC Ligita Zake
20.5.17 CAC Jörgensen Leif Lehmann
2.10.16 CAC Kirsi Nieminen
9.7.17 SPA1
20.3 selvisi, ettei Fanny voinutkaan vastaanottaa Korpilahden sertiä. Tämä johtui siitä, että tammikuussa Fannysta tuli Eestin muotovalio. Koska Fannylla oli jo useita sertejä Suomesta alle 2 vuotiaana niin neito valioituikin jo niillä myös Suomeen :) oppia ikä kaikki. Eli Fannysta tuli 2v 1kk ikäisenä Suomen, Viron ja Liettuan muotovalio.
Keskiviikko 28. helmikuuta 2018
Felix ja Wendy Pietarin näyttelyssä
Felix onkin jo vanha tekijä näissä ulkomaanmatkoissa mutta Wendylle tämä oli ensimmäinen.
Paljon Onnea Paula ja Tiina onnistuneesta näyttelymatkastanne Pietarin kansainväliseen koiranäyttellyn!
"Felix" Llewpart's Fast and Flaming Boy ROP CACIB SERT RKF CH
"Wendy" L. Gemstone Girl VPS CACIB SERT RKF CH
Latvian Valmieran näyttelyreissu 16.-18.2
16.2 perjantaina hypättiin Länsi-satamassa King Tours näyttelymatkojen järjestäjän bussiin ja matka kohti Latviaa alkoi. Tällä kertaa mukaan lähti hieman varttuneempaa Llewpart's jengiä, sisarukset Hilma ja Vilma sekä Ressu.
Lauantaina tuossa Valmiera Winner -18 näyttelyssä walesit arvosteli norjalainen Jari Partanen.
Hän piti kovasti kolmikostamme ja kaikki saivat todella hyvät arvostelut.
"Ressu" FI CH BALTJW-15 Llewpart's Enigmatic Boy
ROP Valmiera Winner SERT
-> uusi Latvian muotovalio
"Vilma" C.I.B C.I.E* FI CH EE CH LT CH BALTJW-12 EEW-14 L. Bewitching Girl
VSP Valmiera Winner SERT
-> uusi Latvian muotovalio ja samalla Baltian muotovalio
"Hilma" C.I.B C.I.E* FI CH EE CH LT CH BALTW-15 L. Beguiling Girl
PN2
ROP-kasvattaja
Sunnuntaina tuomarina oli Lenka Frncova. Hänen arvostelut oli venäjäksi joten niistä emme saaneet mitään tolkkua mutta tulokset kertokoon hänen mielipiteensä.
"Ressu" FI CH BALTJW-15 Llewpart's Enigmatic Boy ROP RYP5
"Vilma" C.I.B C.I.E* FI CH EE CH LT CH BALTJW-12 EEW-14 L. Bewitching Girl VSP
"Hilma" C.I.B C.I.E* FI CH EE CH LT CH BALTW-15 L. Beguiling Girl PN2 SERT
-> uusi Latvian muotovalio ja samalla Baltian muotovalio
ROP BIS4 kasvattaja
Matkaa voi pitää kaikin puolin onnistuneena kun koirat saavuttivat 5 uutta muotovalio titteliä :)
Kivaa oli! Tutustuttiin kivoihin uusiin ihmiseen ja bussireissukin oli mukava uusi kokemus.
Kiitos Eeva, että saatiin Ressu mukaan reissuun <3
Ressu & Vilma tuomari Jari Partanen
Vilma & Ressu, tuomari Lenka Frncova.
Ressu
Siskokset
Ressu RYP5
Vilma
Hilma
Sunnuntai 11. helmikuuta 2018
Tikru-mummon 13v. synttärit @ Touhu&Temmellys
Tänään juhlittiin jo vähän etukäteen Tikru-mummon 13v. synttäreitä koirien puuhamaassa Kellokoskella @Touhu&Temmellys.
Mukana oli mummon lapsia, lapsenlapsia ja vierailevana tähtenä Iitu cockeri.
Kiitos tuhannesti kaikille mukana olleille! Oli kiva talvinen päivä ja koirat touhusivat täysin rinnoin. Kukaan ei joutunut edes jäähykulmaan :)
Tikru-mummo ja henkilökunta kiittää myös lahjoista <3
Paulalle erityiskiitos aivan mielettömän upeista kuvista!
Maanantai 5. helmikuuta 2018
Pepe kylässä
"Pepe" (Twitters Firth of Forth) oli viikonloppuna päivähoidossa. Pepe täyttää kesällä 13v ja ovat olleet mummon kanssa kavereita koko ikänsä. Pepe ei oikein enää kehtais mummon kanssa veuhata vaikka mummeli kuinka yrittää. Pepe ja Lucky ovat myös parhaita kavereita. Ihania nämä pian 13- ja 10-vuotiaat <3
Lucky ja Pepe
Pepe ja mummo
Lucky ja Pepe
Keskiviikko 31. tammikuuta 2018
Narva KR-näyttely 27.-28.1
Miina, Jasmin, Kaisla ja Fanny nousivat perjantaina Helsingin länsisatamassa Miliam travelin koiranäyttelybussiin.
Nämä nuoret koirat saavuttivat upeat tulokset!
Matka oli onnistunut kaikin puolin ja saimme matkalaiset turvallisesti takaisin Suomeen.
La 27.2 Narva KR,
"Kaisla" LT JMVA LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL 17kk
RYP3 ROP ROP-juniori jun-SERT -> EE JMVA
"Fanny" EE JMVA TLNJW-17 EEJV-17 LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL 25kk
PN2 SERT -> EE MVA
SU 28.2 Narva KR
"Kaisla"
RYP4 ROP ROP-juniori
"Fanny"
PN2
sunnuntaina tytöt eivät enää saaneet vastaanottaa sertiä eikä juniori sertiä koska olivat jo lauantaina saaneet tarvittavat sertit Eestin muotovalio ja juniorimuotovalio titteleihin.
Turku KV 21.1
"Fannylla" EE JMVA TLNJW-17 EEJV-17 LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL on spanielien taipumuskoe hyväksytysti suoritettuna ja Suomesta alle 2-vuotiaana 7 sertiä. Nyt F-pentueen täytettyä 20.12.17 2 vuotta niin viimeisen Suomen muotovalion arvoon tarvittavan sertin metsästys alkoi siis Turun KV-näyttelystä.
Fanny jäi tällä kertaa viidenneksi ja sai vara-sertin.
Vuosi 2018 on meidän juhlavuosi
Kymmenen vuotta sitten 14.7.2008 syntyi ensimmäinen Llewpart's pentue. Kennelnimeni vahvistettiin 14.8.2008. Tämä vuosi 2018 on meille siis juhlavuosi.
Siitä alkoi matka jonka varrella olen päässyt tutustumaan upeisiin perheisiin ja saanut paljon uusia ystäviä. Kaikki Llewpart's koirat elävät onnellisina perheenjäseninä ihanissa perheissä. Kiitos teille kaikille hyvästä yhteistyöstä <3
Mummo koira, josta elämä walesien kanssa alkoi vuonna 2005, täyttää 16.2.2018 jo 13 vuotta. Mummo koira jaksaa vielä lenkkeillä nuorison kanssa. Huonompina päivinä näyttää kyllä selvästi jos ei huvita kävellä kovin pitkää lenkkiä. Tikru on vielä selvästi pomo laumassa vaikka Fanny kyllä kiusaa nappaamalla mummon lempilelut aina kun silmä välttää. Mummo on kuuroutunut täysin mutta vaistoaa kyllä aina jääkaapin oven aukaisun ja selvästi seuraa muiden reaktioita.
Loppuvuoden päivitykset tänne blogiin jäivät tekemättä mutta joulukuussa juhlittiin F-pentueen 2v synttäreitä sekä Tahvon 6v. syntymäpäivää.
Tahvo 6v.
Martta
Fille
Joulukuun alussa olimme perinteisessä Messarin näyttelyssä joka tällä kertaa oli kolmepäiväinen.
Pe 8.12 Soile Bister - Helsinki Winner 2017
PN3 CACIB LLEWPART'S BEWITCHING GIRL
ERI2 (val) LLEWPART'S BEGUILING GIRL
ERI3 SA (val) LLEWPART'S ENIGMATIC BOY
EH1 (nuorten) LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL
EH (junnu) LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL
La 9.12 Leila Kärkäs - Pohjoismaiden Voittaja 2017
ERI2 SA LLEWPART'S FAIRY-TALE GIRL
ERI (käyttö) LLEWPART'S BEWITCHING GIRL
EH (valio) LLEWPART'S BEGUILING GIRL
EH (jun) LLEWPART'S GEMSTONE GIRL
EH (jun) LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL
10.12 Helene Björkman - Voittaja 2017
ERI1 SA(käyttö) LLEWPART'S BEWITCHING GIRL
ERI1 SA (valio) LLEWPART'S BEGUILING GIRL
ERI1 SA (nuorten) LLEWPART'S FAIRY-TALE GIR
ERI2 (jun) LLEWPART'S GEMSTONE GIRL
ERI4 (jun) LLEWPART'S GLAMOROUS GIRL
Vilma
Vilma
Llewpart's kasvattaja luokka
(photo Aino Väyrynen)
Hilma (photo Aino Väyrynen)
Fanny (photo Aino Väyrynen)
Kaisla (photo Aino Väyrynen)
Wendy (photo Aino Väyrynen)