2014

Kuulumisia 2014

Syksyn 2014 aikana Llewpart's lapsoset osallistuivat näyttelyihin, tottelevaisuuskoulutuksiin, treenasivat agilityä, kävivät metsällä ja olivat ennenkaikkea rakkaita perheenjäseniä.
E-pennut kävivät ensimmäisissä näyttelyissään 8.11.14 Olimme Messukeskuksen pentunäyttelyssä hienoin tuloksin. "Ressu" Llewpart's Enigmatic Boy oli ROP-pentu ja sisko "Alma" L. Enchanting Girl VSP-pentu. Wilda sai myös kivan arvostelun.

Joulukuun alussa olimme isolla porukalla Voittaja-näyttelyissä. Kiitos vielä kerran rakkaat kasvattien omistajat, että toitte koiria Messarin hulinaan! "Hulda" Llewpart's Attractive Girl näytti konkarina nuoremmille mallia ja esiintyi kauniisti ja "naama naurussa". Hulda oli molempina päivinä valioluokan 3. ja sai SA:t. Launantaina Hulda nappasi veilä paras narttu 4 sijoituksen.

Photo Aino Väyrynen

Photo Marita Jääskä

24.8
Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen. Tässä pikakelaus kesästä :)


elokuu
2.8 vietimme aurinkoisen päivän ihka ensimmäisellä Llewpart's "pentutreffeillä". Ohjelmassa meillä oli riistaan tutustumista, laahausjälkeä, uimista ja tottelevaisuus koulutusta. Lisäksi söimme hyvin ja seura oli mitä parhain <3. Kiitos teille kaikille kun teitte päivästä ihan mahtavan! Piialle erityiskiitos, että tulit kouluttamaan näitä hulivilejä.


3.8 Ajelimme Mikkelin näyttelyyn jossa tuomarina oli Markku Kipinä. Mukana oli Hertta, Dani, Hulda ja Hilma. Junnut sai EH:t ja meidän valiot ERI:t. Hulda sai lisäksi SA:n ja oli PN2. Kasvattaja ryhmämme oli vielä päivän päätteeksi BIS3 ryhmä.


8.8 Oli maailman voittaja näyttelyn vuoro joka oli muuten super rakkaan Tikru-mummon viimeinen näyttely. Tikru pisti taas tapansa mukaan shown pystyyn ja kauhoi haukkuen menemään siitä tuloksena ERI3 veteraaniluokassa. Voi tuota mummoa <3. Hilma ja Hulda sitä vastoin osasivat käyttäytyä. Hilma oli käyttöluokassa ERI2 ja Hulda isossa valioluokassa ERI4.


16.8 Raision näyttely jossa Sella oli junnuissa ERI2 ja Dani ERI2. Vilma valioluokassa ERI1 SA PN3. Tuomari kävi sanomassa, että todella kaunis koira mutta se ei tänään liiku sulavasti. Joo tiedetään Vilma osaa tehdä tämän ei ollut eka kerta...


heinäkuu
Lomailimme ja pieni ihme oli ettei Vilmalle kasvanut evät heinäkuun aikana. Neito meinaan asui mökillä järvessä ja Huldan kanssa kilpaa yrittivät saada vesilintuja kiinni.


Helsingin kesänäyttelyssäkin ehdimme piipahtaa. Sella oli hienosti PN3 ja sai ensimmäisessä junnunäyttelyssään SERT:n, Dani oli PU3 ja sai vara SERT:n. Hulda oli PN1 ja VSP. Paljon Onnea vielä kerran Sellan ja Danin perheille!

3.6
Viime lauantaina suuntasimme Tallinnaan. Illalla pyörimme koirien kanssa vanhassa kaupungissa, kävimme syömässä ja ihmettelimme vanhan kaupungin muurin juurella vanhan ajan turnajaisia. Koirat saivat taas paljon rapsutuksia :).
Sunnuntaina oli näyttelypäivä. Tuomarina waleseilla oli Frank Kane, UK. Ja miten iloinen olenkaan meidän typyjen tuloksista ja arvosteluista.
"Vilma" L. Bewitching Girl oli lopulta paras narttu ja sai Viron voittaja-14 tittelin, EEV-14. Lisäksi Vilma sai Viron sertin ja tuli sillä Eestin näyttelyvalioksi, EE MVA. Vilma sai myös CACIB:n ja oli rotunsa kaunein kun yhtään walesi urosta ei ollut ilmoitettu.
"Tikru mummo" 9,5 v. Milfeddyg Llewpart oli taas omapäinen oma itsensä...haukahteli kehässä, venkuili juostessa, Jasminilla oli hikiset paikat tämän veteraanin kanssa. No, hienot tulokset kaikesta huolimatta Tikru sai Viron veteraani voittaja-14 tittelin, EEVV-14 lisäksi hän sai Viron veteraani sertin. Tuolla sertillä Tikrusta tuli Viron veteraani valio, EE vet-MVA. Ja oli myös ROP-veteraani.

Vilma ja Tikru

Tikru uusi EE vet-MVA EEVV-14

ja kuten kuvasta näkyy venkuilua tässäkin.

Vilma uusi EE MVA EEV-14

30.5
Aluksi haluan kiittää Miinaa ja Panua, te olette tehneet tämän Llewpart's E-pentueen mahdolliseksi! Pennut saavat teidän, Hilman ja Tipen hoivassa hyvät eväät tulevaa varten. Pennut ovat saaneet kokea paljon uusia asioita viimeisen viikon aikana. Autoajelulla ovat käyneet, metsän hajuja tutkimassa, flätti-poikiin ja ajo-koira Kapuunkin ovat jo päässeet nuuskuttelu etäisyydelle. Kanojakin pääsivät ihmettelemään. Linnun siivistä kaikki olivat omalla tavallaan kiinnostuneita ja pojat jo yrittivät kantaakin siipeä. Vähän jo osaavat hakeutua ulko-ovelle joten sisäsiisteyden opettelukin on jo hyvällä mallilla. Miina on opettanut pampeloita pillille, hyvin ovat hokanneet senkin idean.
Hulda nauttii olostaan äidin ja isän kanssa. Pääsee uimaan ja touhuamaan kaikkia mökkijuttuja. Vilmalla ja Tikrulla on edessään Tallinnan reissu.


Sella sulostutti olemassaolollaan meitä viime viikonloppuna <3. Danin vuoro on ensi viikolla. Hertankin näin viime viikolla. Oli niin suloinen ja hyvin oli kasvanut kun on ruvennut syömään kunnolla. Ihanaa saada koko trio Karkkuun mukaan.

18.5
Viime viikon lopulla ensimmäiset pennut karkasivat pentulaatikosta. Eilen pennut vapautettiin laajemmalle reviirille olohuone/keittiö akselille. Reippaasti tutkivat kaikki hännät heiluen uutta ympäristöä ja rohkeimmat tekivät jo isojakin tutkimusmatkoja. Vähän riehutaan jo sisarusten kesken ja kaikkea pitää maistella. Nukkuvat tietysti vielä paljon mutta vauhti kasvaa joka päivä. Miinalla ja Panulla alkaa työntäyteiset viikot pikku mussukoiden kanssa.:) Tänään pojat kävivät ulkona ihmettelmässä nurmikkoa ja uusia hajuja. Niin suloisia ovat kaikki. Hilma ottaa tapansa mukaan hyvin rauhallisesti kaiken uuden "hössötyksen" ja uudet ihmiset. Nyt viikonlopun aikana pentujen tulevat perheet ovat käyneet katsomassa pieniä, kiitos teille kaikille käynnistä!

Tikru-mummo on taas esittänyt itsestään hieman ärsyttäviä puolia. Pari viikkoa sitten kun ajettiin Savitaipaleelta kotiin mummeli oli hyvinkin hiljaa ajomatkan. Syy selvisikin sitten myöhemmin, takaturvavyö oli purtu poikki. Jep jep, taas pieni muistutus aina kun on hiljaista , tarkista mitä tapahtuu. No nyt kun perjantaina ajoimme Savitaipalelle kuuntelimmekin sitten protestoivan Tikrun ulvomista ja haukkumista lähes koko matkan. Onneksi kaikki muut matkustavat kauniisti ja hiljaisesti se on vain tämä meidän suuri persoona joka ei ihan hevillä tyydy kohtaloonsa jos se ei satu juuri sillä hetkellä hänelle itselle sopimaan.

Dani ja Sella

10.5
Hilman pennut ovat kasvaneet hyvin. Silmät ovat avautuneet ja liikkuvat jo vähän enemmän. Pienokaiset painavat siinä 1200g ja 1500g välissä. Kovin ovat rauhalisen oloista porukkaa kun vertaa aiempiin pentuihin. Miina on lisännyt ihania kuvia palleroista E-pentueen galleriaan. Hilma on hoitanut hienosti palleroitaan omaan omaperäiseen tyyliinsä.

Tänään olimme Helsingin KV-näyttelyssä "Vilman" L. Bewitching Girl, "Danin" L. Distinctive Boy ja "Sellan" L. Daisy Girl kanssa. Tuomarina oli Kari Granaas Hansen, Norja. Tämä oli Sellan ja Danin ensimmäinen virallinen näyttely pentuluokassa. Molemmat esiintyivät reippaasti ja vauhdikkaasti ja saivat hienot arvostelut ja KP:n. Dani oli ROP-pentu ja Sella oli VSP-pentu. Vilma oli PN2 ja sai vara-CACIB:n. Meillä oli kiva ja hieno päivä. Kiitos kaikille!

23.4
Hilman ensimmäinen pentu syntyi tänä aamuna kello viideltä. Viimeinen kuudes pentu syntyi puoli yhdeksältä. Ensimmäinen narttu pentu painoi 425g, seuraavaksi syntyi toinen narttu joka painoi 375g. Kolmantena syntyi uros 430g, neljäntenä uros 410g, viidentenä uros 375g ja viimeisenä narttu joka painoi 370g. Napakoita palleroita Hilma synnytti. Kaikki syövät ja tuhisevat tyytyväisenä. Hilmakin voi hyvin, ruoka maistui jo ja pissalle lähtee kun vie väkisin. Hilma hoitaa pentujaan todella antaumuksella ja on oikein ylpeä emä. Tipe sai kurkata pentuja vähän pidemmältä. Yöllä kyllä mietittiin Miinan kanssa, että voi Hilma. "neiti-koira otti rennosti ja valtasi Miinan patjan käyden retkottamaan selälälleen pää tyynyllä. Ja ei kyllä väistänyt, kunnes olo taisi muuttua taas hieman tukalaksi ja siirtyi seuraavaan paikkaan. Ihana Hilma ja suloiset vastasyntyneet.

Pennut muutaman tunnin ikäisinä.

22.4
Tahvoliini Llewpart's Charming Boy, kävi viime viikolla kylässä ja samalla trimmissä. Kyllä riitti vauhtia kun Vilma, Tahvo ja Lucky riehuivat sekä sisällä ja ulkona. Kuvia tästä vauhtikolmikosta löytyy yhdessä galleriasta kunhan ehdin lisäämään.
Pääsiäinen oltiin Lappeenrannassa ja lankalauantaina oli vuorossa jo perinteeksi muodostunut pääsiäisnäyttely. Tänä vuonna ainutlaatuiseksi näyttelyn teki Tiinalle järjestämämme yllätysjuhlat. "Vilma" L. Bewitching Girl oli Llewpart's porukasta ainoa näyttelyyn ilmoitettu. Tuomarina waleseilla oli Marja Talvitie. Vilma voitti valioluokan, oli paras narttu ja lopulta vielä ROP ja sai ensimmäisen CACIB:n Suomesta. Hieno pieni Vimpula. D-pentujen ensi esiintyminen näyttelykehissä oli 13.4 jolloin Hertta ja Sella esiintyivät erittäin vauhdikkaasti ja saivat hyvät arvostelut, tuomarina oli Riitta Niemelä.
Hilman tiineys on edennyt jo hyvin lähelle synnytystä ja odottelemme pentujen syntyvän hetkenä minä hyvänsä. Terveiset siis täältä pentulaatiokn reunalta! Toivottasti meillä on kohta paljon ihania pentu uutisia <3 .

Savitaipaleella 19.4 Tiinan 50 v. juhlissa

Imatra KV 19.4.14

30.3
Hilman tiineys etenee hyvin ja "Neiti koira" kokeilee Miinan ja Panun huumorintajua 24/7. Jos Hilmaa ei huomio heti, neito ottaa nokkiinsa ja "kostaa" välittömästi tekemällä ei sallittuja asioita. Ruokahalu oli joitakin päiviä hukassa mutta sehän koski tietysti vain "kunnon" ruokaa, kaikki herkut kyllä kelpasivat koko ajan. Nyt ruoka maistuu ja Hilma söisi vaikka koko ajan. Nähtäväksi jää mitä Hilma vielä keksii tiineyden loppuaikana.
Hertta, Sella ja Dani ovat pian puolivuotiaita. Olen iloisen ylpeä tästä kolmikosta. Kaikki kasvavat hyvin ja ovat todella reippaita ihanuuksia. Kolmikko osaa kyllä olla sellaisia riiviöitäkin, että oksat pois.... Pentunäyttelyt lähestyvät ja olimme Danin ja Sellan perheiden kanssa match show:ssa harjoittelemassa koiranäyttelyn alkeita. Alle vuoden vanhoja pentuja taisi olla n. 34 pentua ja sanoisin että ne kaikki 32 muuta eivät saaneet sellaista menoa aikaiseksi kun meidän kaksikko :). Minullakin oli ensimmäistä kertaa elämässäni näyttelyn jälkeen rakkulat etusormissa. No malttoihan molemmat seisoa ehkä viisi sekunttia kerrallaan, vapaasti seisottaen, makupala kuonon edessä. Hyvä alku sekin ja juostiinkin pätkiä ihan mallikelpoisesti. Dani sai punaisen nauhan ja Sella sinisen. Sella oli sinisten ykkönen ja "joutui" vielä BIS-kehään. Siitä ei kyllä sitten kyllä tullut enää yhtään mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Liian paljon vilkkaalle nuorelle pennulle. Mutta kokonaisuudessaan kiva päivä! Kiitos Miia, Arto, Leevi ja Marjo kun tulitte ja Marjolle kiitos Danin lainasta. Tämän kaksikon pentukoulu jatkuu ja hienosti Miia ja Marjo selviävät näiden vauhdikkuuksien kanssa. Hertta oli napatyrä leikkauksessa ja on joutunut ottamaan vähän rauhallisemmin. Tai siis Hertan olisi pitänyt ottaa rauhallisemmin mutta sanopa se 5 kuukautta vanhalle walesi pennulle. Hertta on ehkäpä se rauhallisin tästä porukasta, Saara ja Atte uskokaa pois :) ! Hertta osaa hurmata naapurit avoimuudellaan ja reippaudellaan ja tietysti sillä suloisella olemuksellaan.
Näiden pienien pentujen jälkeen omat aikuiset koirat tuntuvat jopa ihan rauhallisilta ja trimmaaminenkin sujui ilman hikipisaroita. Ihana kevät tulossa, Hilman ja Niken pentujen syntymä, pentunäyttely ja näyttelyitä joihin pennut ja aikuiset osallistuvat. Ehkäpä pääsemme verijäljellekin ja yllätyksiäkin on ilmassa. Ainiin jos ihmettelette vähäistä kuvien määrää pennuista syy löytyy kuvaajan ja kameran hitaudesta!!

8.2
Siitä on pian yhdeksän vuotta kun elämänne muuttui kertaheitolla, Tikru oli ihana riiviö ja on edelleen ihana riiviö. Mummo oli kotona käymässä reilun viikon verran ja kyllä taas muistamme Tikrun koiruudet. Sohvatyynyt saavat kyytiä, pussilakanoissa on taas reikiä, ns. koirien herkkukaapin ovessa on taas lisää kynnen jälkiä. Mitähän vielä, no äänekäs mummeli jos palvelu on liian hidasta. Kaikesta huolimatta mitä rakkain mummeli, rakas juuri sellaisena kun on.
Hulda on tervehtynyt täysin. Olen niin onnellinen ettei Huldan aika ollut vielä täysi. Uskon, että kaikessa auttoi kun Hulda on perusterve, hyväkuntoinen ja nuori. Huldan luonne muuttui mielestäni hieman tässä koettelemuksessa. Aiempaa enemmän haluaa olla ihan lähellä ja kerjää suloisella spanielikatseellaan rapsutuksia.
Lucky poika porskuttaa ilman huolen häivää. Iloinen vesselimme Vilma 2v 8kk on edelleen tättähäärä. Yrittää kiivetä jopa puuhun kun pikkulinnut visertävät puussa. Ehkä kuitenkin jo hivenen aikuista koiraa nähtävissä jos suurennuslasilla katsoo :)
Eeva-Lotan luona kävin tuossa tammikuun alkupuolella ja täytyy sanoa, että Eeviksestä oli tullut aikuisen walesin näköinen. On edelleen äärimmäisen kiltti ja silti luonteikas pakkaus joka rakastaa kaikkia ihmisiä.
Hilma taasen pitää meitä jännityksessä ja ei aloita juoksuaan. Tähän saakka lähes "kellon tarkkuudella" mutta ei nyt. Tikrun tyttö, täytyy sanoa. Ollaan meinaan joskus ennenkin odotettu ja odotettu. Hilma taisi ottaa itselleen hieman lisäaikaa talven riemuihin ja nauttii niistä täysin rinnoin ja vauhdikkaasti.
Tahvo on 2 vuotias äijä jolla on suuri ja lempeä sydän. Yllättää kyllä välillä koiruuksilla mutta tietää ja muistaa kyllä pitkään mitä on tullut tehtyä.
Entäpäs meidän pentuset sitten.
Sellan näin viikko sitten ja voi ihanuus kuinka oli prinsessa kasvanut. Vauhtia riitti Danin ja Vilman kanssa. Sella esitti taas bravuurinsa vesikupin kanssa. Tällä kertaa temppuna oli kuinka istahdan vesikuppiin.
Dani oli myös kasvanut varsinkin korkeutta. Todella reipas ja vauhdikas pakkaus oli täällä meidän lauman seassa. Tammikuussa nautittu sukkakin oli muisto vain (oksensi onneksi aika pian pois). Riepotti kyllä siskoaan ihan niinkuin ennenkin ja Sella pisti vastaan sen minkä ehti.
Hertta ihanuus ei päässyt mukaan kun tylsä korvatulehdus iski juuri ennen treffejä. Hertta on sellainen sydäntenmurskaaja ja reipas stadin tyttö.
Danin ja Sellan pentukoulu alkaa huomenna. Täytyy mennä katsomaan minkä kaaoksen tämä kaksikko saa aikaiseksi <3.

1.1
Hyvää uutta kuluvaa vuotta 2014 kaikille.
Paljon on toiveita ja odotuksia tälle vuodelle. Toivotaan tästä vuodesta tervettä ja menestyksellistä kaikille kaikilla osa-alueilla! Hilman pentuesuunnitelmista lisätietoja pentuja sivulla.