2013

Kuulumisia 2013

22.12
Kuinka paljon meille onkaan ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen. Olimme vähällä menettää Huldan mutta suojelusenkeli ja eläinsairaaala Aistin henkilökunta pelastivat tämän aarteemme hengen. Pennut ovat kotiutuneet hyvin uusiin koteihinsa ja näyttelyssäkin olemme ehtineet pyörähtää.

10.11.2013 on päivä, jonka tulen muistamaan pitkään. Hulda imetti, söi, hoiti pentuja ihan normaalisti kunnes iltapäivällä aivan totaalisen yllättäen Huldan kunto romahti. Hulda ei jaksanut yhtään mitään. Tajusimme aika saman tien, että nyt oli hätä mutta mikä?. Onneksemme eläinsairaala Aisti päivysti. Pennut ja Hulda autoon ja sitten mentiin. Sairaalassa otettiin verikokeita, röntgenkuvia, ultrattiin. Huldalla oli kuumettya 40.6 astetta ja valkosolut olivat romahtaneet kahteen. Illan aikana selvisi, että Huldalle oli kehittynyt räjähdysmäisesti bakteeri peräinen maitorauhastulehdus. Aluksi kaikki lääkitys annettiin ns. pentujen ehdoilla. Pennut olivat niin reippaita ja uteliaita, ihmettelivät vaan kun aippä ei liikkunut. Yöksi pääsimme kotiin kun lupasimme tulla heti aamusta takaisin. Maanantai aamuna palattuamme takaisin Aistiin, eläinlääkäri Anna-Clara Blomqvist sai minut ymmärtämään, että Huldan oli jäätävä sairaalaan sisään. Sairaalahoito oli ainut vaihtoehto Huldan kannalta. Anci sai myös minut vakuuttuneeksi, että pennut jotka olivat siis 5-viikkoisia pärjäisivät kyllä jo ilman emää. Ja voi kuinka hyvin nuo pärjäsivätkin. Vaihdettiin lennosta äidinmaidonkorvikkeeseen ja kiinteää ruokaa olivatkin jo harjoitelleet syömään. Onneksi pennut olivat reippaita, tottuivat nopeasti korvikkeseen, mahat eivät reagoineet mitenkään nopeaan vaihtoon ja kasvoivat koko ajan hyvin koska huoli Huldasta oli musertavaa. Huldalle alkoi kehittyä verenmyrkytys, valkosolut nousivat korkealle ja silloin oli selvää ettei Hulda voisi enää imettää ja lääkityksessä ei otettu enää pentuja huomioon. Verenmyrkytyksen lisäksi tulehtunut nisä alkoi mennä kuolioon ja Huldan kunto vain heikkeni. Tulehtunutta, kuolioitunutta nisää ei voitu leikata koska Hulda tuskin olisi selvinnyt siitä. Saimme käydä Huldan luona kerran päivässä tunnin ajan ja ihana eläinlääkäri Anci ja muu henkilökunta pitivät meitä koko ajan ajantasalla Huldan voinnista. Torstaina vaikka Huldan kunto ei ollut juurikaan parempi eikä vieläkään suostunut syömään itse saimme Huldan kotiin yöksi. Kuolioitunutta aluetta piti suihkutella kolmen tunnin välein ja pakkoruokintaa piti jatkaa täällä kotona. Perjantaina Hulda jäi taas sairaalaan päiväksi suonen sisäiseen lääkitykseen ja tiputukseen. Muutama kriittinen arvo kuten albumiini oli onneksi lähtenyt nousuun ja illalla haimme Huldan taas kotiin. Haavaa suihkuteltiin koko ajan kolmen tunnin välein ja koska kyseessä oli erittävä haava kaikki alustat ja haavaa suojaamassa olleet topit vaihdettiin myös kolmen tunnin välein. Hulda lepäili pentuaitauksessa ja villit pentuset riehuivat muualla huushollissa. Saivat sentään nuuskutella toisiaan aitauksen läpi. Lauantaina Hulda vihdoin ja viimein suostui syömään edes jotakin itse ja sunnuntaina kuolioitunut alue alkoi irtoamaaan terveestä ihosta. Seuraavalla viikolla pienessä rauhoituksessa Aistin diplomikirurgi poisti kuolioituneen alueen. Avohaava oli hurja, iso ja syvä. Mutta hurjalla antibioottien määrällä, suihkuttelulla ja vetramil suihkeella nyt n.5 viikkoa myöhemmin haava on ummessa. Perjantai kontrollissa Hulda sai terveen paperit, kaikki maksa-arvot yms ovat palautuneet normaaleiksi. Paras joululahja!

No ihanaiset pennut sitten. Dani, Sella ja Hertta siinä sellainen kolmikko, että oksat pois täältä tullaan.
Dani on pikku äijä. Tässä meillä jo oli nähtävissä, että nuorella jässikällä oli aika rajut otteet siskojaan kohtaan. Nyt uudessa kodissa vauhtia on myös riittänyt ja rajat on pitänyt asettaa tiukasti. Yöt pieni mies nukkuu jo kokonaan ja pissavahinkoja ei enää juurikaan sisälle tule. Syö ja kasvaa hyvin. Reipas ja vauhdikas poika.
Sella on niin suloinen tättähäärä, todellinen draama queen joka kyllä Tikru mummonsa tapaan yrittää saada tahtoaan läpi piippaamalla ja jos ei muu auta yrittää ulvomalla. Nice try sanoisinko. Sellakin kasvaa hyvin vaikkakin syö vähän vaihtelevasti. Sopeutunut hienosti uuteen kotiin ja oikein reipas neiti uusissa tilanteissa.
Suloisista suloisin Hertta on mielestäni sisaruksiaan hieman rauhallisempi ja harkitsevampi. Rajuihin leikkeihin osallistui juuri silloin kun häntä sattui huvittamaan sanoisinko lady jo pienestä pitäen. Tämä meidän city koira on jo matkustanut metrossa ja ollut jo Saaran mukana töissä. Kuinka hyvin Hertta onkaan sopeutunut kaupungin sykkeeseen.
Kaikkien tämän syksyn kokemusten jälkeen tälläkin kolmikolla ja niiden ihanilla perheillä on erityinen paikka sydämessäni. Huldan pienet pallerot <3.

Voittaja näyttelyissä olimme kolmikolla Tikru, Hilma ja Vilma. Perjantaina Tikru veteraaneissa oli ERI2 SA ja jäi PN kisassa viidenneksi. Vilma sai ERI:n ilman SA:ta. Hilma oli upeasti PN3 saaden vara-CACIB:n joka muuttuu CACIB:ksi. Lauantaina ja sunnuntaina kaikki saivat ERI:t ilman SA. Kiitos Panu ja Miina jälleen kerran!
Pyhien jälkeen sitten enemmän Hilman pentuesuunnitelmista. Nautinnollista ja rauhallista Joulun aikaa!

4.11
Kuvat ja videot kertovat kuinka meillä menee :)Vauhdikkuus lisääntyy päivä päivältä. Käykää kurkkaamassa D-pentueen galleriasta.

28.10
Voi näitä ihania pieniä palleroita. Ei kuulkaa syksyn harmaus tunnu missään kun saan ihailla pentujen hapuilevia ensiaskeleita, hännän heilutuksia, tutkimusmatkoja, painimisharjoituksia ja kaiken maistelemista. Ja paljon muuta. Uteliaita ja yllättävän vauhdikkaita ovat tutkimusmatkoillaan :). Painoa kertynyt Hertalle 1965g, Danille 1850 ja Sellalle 1675g. Silmät on jo kokonaan auki ja kuulokin alkaa pikku hiljaa toimia. Sprinkkujen joululehden mainokseen ajattelin sitten ottaa hienon kuvan pennuista mutta hiki siinä vain tuli ja 71 ei niin onnistunutta kuvaa. Kuka nyt tietenkään käski yrittää ottaa kolmesta veijarista kuvaa jossa kaikki olisi hetken paikallaan. Tai olivathan nuo kun nukahtivat.. mamman ihanuudet <3.

Uni tuli pienille.

Sella karkasi kuvasta.

25.10
Pentulaatikossa on jo vipinää havaittavissa vaikkakin pennut tietysti vielä nukkuvat tosi paljon. Hännän heilutuksia, murinaa, kävelyharjoituksia, korvan lehtien "värinää", silmien raotusta ja avautumista, maiskutuksia, haukotuksia ja reviirin laajentamista. Nukun vielä pentulaatikon vieressä ja toissa yönä aamupuolella heräsin maiskutus ääneen ns. korvan juurella. Kun raotin silmiä näin Huldan makaavan vieressäni ja mitä ihmettä pentu tisulla. Tarkemmin katsottuani huomasin, että Dani meidän pieni mies oli sitten päässyt pois pentulaatikosta, avoinna olleesta oviluukusta. Oma-aloitteinen 16 vuorokautta vanha pentuliini meillä :). Oma-aloitteisuus tarttui koko porukkaan ja kaikkihan sieltä jo yrittävät pois. Sella on pienin ja sukkelin suloisuus, painoa kertynyt 1360g. Hertta on isoin ja laiskin ihanuus, 1660g. Dani on rauhallisen topakka pieni mies, 1530g. Kiitos vielä kerran Hertan ja Sellan tulevat perheet vierailusta, oli ihana tavata, nähdään taas pian. Danin perhe tulee ensi viikolla ja mikä ihan suloisuus täällä odottaakaan heitä :).
Vilma ja Lucky ovat tietysti tosi kiinnostuneita uusista tulokkaista mutta eipä Hulda tätä kaksikkoa vielä pentujen lähellä halua. Ehkäpä parin viikon päästä.
Hilma on ollut taas Hilma:) Puolustuksena sanottakoon, että valeraskaus on ehkä osa-syyllinen tai niin kai sitä luulisi. Hilman kotipihalla oli ilmestynyt hyvän kokoinen kuoppa ja veikkaus oli ettei se ollut Tipe. Sängylle oli ilmestynyt läntti joka ei tainnut ollakaan kissan aikaansaannos ja olemattomia asioita pitää haukkua joka nyt ei onneksi ole todellakaan tyypillistä käytöstä. Tätä ja paljon muuta. Ehkäpä Hilmalla on teini-iän kotkotukset ennen tiineyden seesteistä aikaa :) Uros valinta on loppusuoralla.
Tahvolle taasen iski syysväsymys rankan metsästys/lomaviikon jälkeen. Eiköhän se mene huilaamalla ohi.

16.10
Pienet pallerot voivat hyvin tai hetkinen ei niin pienet enää. Sellan syntymäpaino oli 320g ja tänään 9 pv ikäisenä 680g. Hertta taasen syntyessään 380g ja nyt 900g. Pojuliini 410g ja nyt jo 940g. Kirsuihin ja tassuihin on tullut jo vähän pigmenttiä ja kynnet leikattiin eilen ekaa kertaa. Kuvia ja videoita lisätty galleriaan.

7.10
Huldan synnytys käynnistyi viikonlopun aikana. Kun synnytys ei edennyt päädyimme varmistuskäynnille eläinlääkäriin. Kohdunkaula oli kokonaan auki ja supistuksia ei tullut lääkityksestä huolimatta. Eipä jäänyt vaihtoehtoja, Huldaa ruvettiin valmistelemaan sektiota varten. Leikkauksen jälkeen eläinlääkäri kertoi, että kaikki 6 pentua olivat kiinnittyneet toiseen kohdunsarveen ja se oli äärimmilleen venynyt. Ilmeisesti siitä johtui polttoheikkous. Toinen sarvi oli täynnä nestettä ja verta. Huldalta otettiin veriarvoja joista selvisi, että Huldalle oli kehittynyt anemia. Ilmeisesti tuo äärimmilleen venynyt kohdunsarvi oli tihuttanut verta jo jonkin aikaa. No sitten pienet rakkaat pennut. Kaikki pennut olivat tooooosi äänekkäitä ja reippaita (3+3). Olimme hetken niin onnellisia kunnes el tuli tarkastamaan pentuja. Kolmella pennulla todettiin kitalakihalkio ja eutanasia oli ainut vaihtoehto niiden kohdalla. Pienet rakkaat enkelipentumme jouduimme luopumaan teistä niin pian <3 <3 <3. Meille jäi siis kolme tervettä reipasta pentua 2 narttua ja yksi uros. Hulda ryhtyi hoitamaan pentujaan heti kun heräsi vaikka oli vielä ihan tokkurassa.

2.10
Huldalla on nyt 55 vrk täynnä, joten synnytys on jo hyvinkin lähellä. Meillä on täällä kotona jo kaikki valmista tulevaa varten. Tänään Hulda taisi päättää ettei syö enää papanoita, kaikki muu kyllä kelpasi. Ja nämä mieliteot suotakoon neidolle:)

Hulda 2.10

Huldalla 55 vrk täynnä.

Kova jano

17.9
Hulda ultrattiin pari viikkoa sitten ja meille on tulossa useita pentuja. Huldalla on 40. tiineys vuorokausi tänään. Tämä meidän fat mama, palleroinen voi hyvin. Ruoka maistuu ja lenkeillä vauhti on jo vähän hidastunut. Sunnuntaina huomasin ettei oikein jaksanut Tahvon ja Vilman riehumista katsella vaan vetäytyi mamman luokse turvaan. No Tahvo, Vilma ja Lucky pitivät kyllä huolta ettei vauhtia taas puuttunut, eli hyvin kotoisaa :).
Tikru mummokin oli kotona vähän aikaa ja en taas ollut muistanutkaan kuinka walesi voi keikkua sohvan selkänojilla, riehua sohvatyynyjen kanssa ja vaatia palvelua hyvinkin kovaäänisesti jos palvelua ei saa riittävän nopeasti. Tämä rakas ihana mummeli lähti taas kuitenkin äidin ja iskän mukaan koska selvästi itse halusi ja tiedän ettei Tikru malttaisi olla yrittämättä hoitaa Huldan tulevia pentuja. Näin on tällä hetkellä parempi.

5.9
4 viikkoa sitten meillä oli kyläilemässä aivan upea nuori herra "Ralph" Benton Hall Of Fame. Ralph valloitti meidät kaikki, Huldan mukaan lukien. Lucky oli vierailun ajan evakossa Anssin ja Heidin luona, Kiitos Anssi ja Heidi jälleen kerran avusta! Ralphin vierailun jälkeen Hulda on istunut peilin edessä ja ihaillut itseään, välillä uunin luukkukin on käynyt peilistä. Ruoka ei ole oikein maistunut viime päivinä ja muitakin ulkoisia merkkejä on ollut havaittavissa ja kokeiltavissa :) Ja tänään ultrassa tuli varmistus, meille tulee pentuja viikolla 41!!

Hilma ja Vilma pyörähtivät Tervakosken KV-näyttelyssä 25.8. Tuomarina Hollantilainen Gerda Halff van Boven. "Hilma" L. Beguiling Girl valio luokan 1. SA PN3. "Vilma" L. Bewitching Girl valio luokan 2. SA PN4.

Tylleröt on ollut muutenkin vauhdissa tässä viime päivinä. Hilma oli kuulemma onnistunut hajottamaan ruokapöydän päällä olevan valaisimen kuvun. Siis tämähän voi onnistua vain meidän Hilmalta joka tainnut saada geeniperimässä pinttymän ruokapöydälle hyppäämisestä. Tikrullekaan ei tarvitse jäädä kuin himpun tuoli ulos niin pöydälle menee. Äiti ja isä ostivat uuden ruokaryhmän ja arvatkaa oliko noloa kun Tikru-mummo oli vähän pyörähtänyt pöydälle jättäen naarmut... No Vilma taasen eilen Anssin kanssa lenkillä nähnyt taas tipasia ja nykäissyt. Anssi huomasi, että talutettava viuhtoo sata lasissa linnun perässä ja hänellä kädessä hihna plus pääsiäisenä ostetun kaulapannan riekaleet. Onneksi Vilma tulee hyvin käskystä luokse, no siinä tovi kuulemma meni miettiessä mites kotiin ja eikös lähtenyt varis parvi vierestä ja Vilma perään. Vilma oli vetässyt kunniakierroksen ja sillä välin Anssi oli keksinyt tehdä taluttimesta ns. noutajataluttimen. Näiden wallattomien kanssa saa siis aina varautua yllätyksiin :)

29.7
Nyt on taas vierähtänyt tovi edellisestä päivityksestä enkä tiedä mistä alkaisin... ehkäpä näyttelykuulumiset ensin :)
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna juuri 2v. täyttäneet prinsessamme "Hilma" L. Beguiling Girl ja "Vilma" L. Bewitching Girl jatkoivat SERTien "metsästystä" ja osallistuivat lauantaina Hämeenlinnan kaikkien rotujen näyttelyyn ja sunnuntaina oli Tuusulan kr vuoro. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli sitten vuorossa Hilmalla Mikkeli kr näyttely ja Vilmalla Karjaa kr. Voi kuinka onnellinen olenkaan näistä tuloksista. Mamman ihanuudet.
29.6 Hämeenlinna,tuomari George Schogol: Vilma avo ERI1 ja Hilma käyttö EH2
30.6 Tuusula, tuomari Erna-Britt Nordin: Vilma avo ERI1 SA PN1 SERT VSP ja Hilma käyttö ERI1 SA PN3 vara-sert.
6.7 Mikkeli, tuomari Markku Kipinä: Hilma käyttö ERI1 SA PN3 SERT -> FI MVA
7.7 Karjaa, tuomari Irina Poletaeva: Vilma avo ERI1 SA PN1 VSP SERT -> FI MVA
Olemme myös juhlistaneet A- ja B-pentueen 2- ja 5-vuotis synttäreitä. Kuvia löytyy galleriasta.
"Tahvo" L. Charming Boy oli meillä hoidossa ja olipa se vauhdiska vuorokausi. 2 x 5v., 1 x 2v. ja 1 x 1,5v. pisamanaamaa saivat aikaa todellista menoa ja meininkiä. Hulda ja Vilma jo välillä väsähtivät ja menivät sänkyjen alle piiloon Tahvoa. Lucky ja Tahvo olivat kyllä sellaisia veijareita ettei paremmasta väliä. Oli aika suloista nähdä kuinka äiti ja poika (Hulda ja Tahvo) pääsivät välillä salaa leikkimään ihan kahdestaan.
"Huldan" L. Attractive Girl seuraavaa pentuetta olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Silmäpeilauksessa käytiin heinäkuun alkupuolella. Huldalla on edelleen pehmeitä ripsiä molemmissa silmissä jotka onneksi kasvavat hyvin ulospäin eivätkä vaivaa millään tavalla. Aikaa luuulin vieläkin olevan ennen juoksun alkua mutta taas tuli yllätys vastaan. Hulda aloitti eilen juoksunsa n. puolitoista kuukautta etuajassa. Lisää tulevan pentueen isästä tällä viikolla.

Luckyn tyylinäyte paketin avaamisesta.

Hulda avaamassa 5-vuotis lahjaansa.

Hilma FI MVA 6.7

Vilma FI MVA 7.7

Vilman ja Hilman 2-vuotis synttärikakut.

24.6
Kotkan KV-näyttelyssä 15.6 "Hilma" L. Beguiling Girl sai ERI3. Jäämme taas odottamaan mitä tulevat näyttelyt tuovat tullessaan :) Ehkä jo ensi viikonloppuna...
Hilma kävi mejä-kokeessa 16.6. Tuomari oli keskeyttänyt kokeen ja syy löytyy koeselostuksesta:"Rauhallisesti ohjataan jäljelle. Pääsääntöisesti maavainuista jäljestystä. Rauhallisella vauhdilla edetään jäljen päällä. 1. osuuden alkupuolella asuva pyyperhe sekoittaa lupaavan jälkityön, joka unohtuu täysin. -> hukka. Palautetaan jäljelle, mutta verijälki ei kiinnosta vaan lintujen jäljet ja heinän syönti ovat mukavampaa puuhaa koiran mielestä. Aikaa on kulunut n. 20 minuuttia ja tuomari keskeyttää kokeen. Osoitti kykyä jäljestää, mutta tänään muut asiat olivat mielenkiintoisempia kuin verijälki."

11.6
Tässä vähän myöhässä tuloksia Hilma L. Beguiling Girl hienosti Haminassa PN2 SERT ja vara-CACIB joka muuttuu CACIB:ksi. Ihana, suloinen Hilma! Tämä neito ei kyllä juurikaan piittaa näyttelyistä, metsässä telmuaminen on Hilman juttu. Ensi viikonloppuna jännitetään Hilman ensimmäistä mejä-koetta ja tietysti Kotkan näyttelyn antia. B-pentue täyttää pian kaksi vuotta, uskomatonta kuinka aika rientää

4.5
Hilman L. Beguiling Girl hienot näyttelytulokset saivat jatkoa 20.4 Rautjärvellä. Tuomarina Raija Tammelin. ERI1 SA PN1 ROP SERT
Hilma on muuten herännyt talviunilta, neito oli talvella hyvin laiska esim. metsässä juoksentelemaan mutta nyt on kevät! Hilma kuulemma painelee sellaisella vauhdilla ja tohinalla, että pois alta :) Verijälkeäkin on käynyt ihan hyvällä suorituksella nuuskuttelemassa, saapa nähdä mitä kesä tuo tullessaan tällä saralla.

Vilman L. Bewitching Girl tuloksia
21.4 Sipoo Rainer Vuorinen ERI2
27.4 Hyvinkää Viveca Lahokoski EH2
28.4 Lahti KV Wim Wellens ERI1


Eeva-Lotta L. Benevolent Girl oli taas kiltti ja suloinen ihanuus kun oli meillä viikonlopun hoidossa.


Ja entäs Tahvo L. Charming Boy jässikkä oli käynyt jo heittämässä talviturkin 1.5 ihan kunnolla. Ei mitään tasssujen lillutusta.

13.4
Näyttelyissä ollaan siis pyöritty vaihtelevalla menestyksellä. Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyssä tuomarina Leni Finne, Tikru oli pitkästä aikaa esillä ja ensimmäistä kertaa veteraaneissa. Ja voi mikä päivä siitä tulikaan Tikru oli PN1 VSP ja VSP-veteraani. Tyttäret Hilma ja Vilma sitä vastoin eivät olleet tuomarin mieleen Vilma EH ja Hilma H.
Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Vilmalla Hausjärven ja Hyvinkään ryhmänäyttelyt, tuloksena EH4 ja EH1
Tänään oli Hilma Hirvensalmen ryhmiksessä jossa tuomarina Paavo Mattila, Hilma hienosti PN2 ja vara-sert. Onnea Miinalle ja Panulle ja Iitulle kiitos esittämisestä!


Tahvo kävi eilen kylässä ja voi mikä riemu Luckylla oli. Lucky oli aivan täpinöissään kun Vilma ei ollut kotona niin pojat sai kerrankin leikki ihan keskenään. Mitä nyt sitten tietty Hulda välillä osallistui tohinaan. Eeva-Lotta tulee meille ensi viikonlopuksi hoitoon joten katsotaan mitä walesi jäynää saavat aikaiseksi. Ja kun nämä ovat Tikrun jälkeläisiä mitä tahansa kannattaa odottaa. Tänään Tikru oli taas vauhdissa. Äiti lähetti kuvan todistusaineistoksi. He lämmittivät saunaa mökillä, Vili ei ollut päässyt yrityksistä huolimatta saunaan niin eipä mitään Tikru meni hätiin ja avasi helposti saunan oven. Ja eikös parivaljakko ollut seuraavaksi ylälauteilla lämmittelemässä tyytyväisinä :) ks. kuva alla.

Tikru ja Vili nautiskelemassa lämpiävän saunan lämmöstä.

Tikru

Tahvo ja Hulda

28.3
Aurinkoista ja lennokasta pääsiäistä kaikille! Sunnuntaina perinteeksi muodostunut Lappeenrannan näyttely jossa koirasuku koolla taas :)

Vilma noitamaisesti lennossa.

Huldan ja Vilman kisailua kepistä.

15.3
Paljon on taas ehtinyt tapahtua mutta mikä parasta olen nähnyt kaikki mussukat livenä ja minä lenkkeilen taas. Aivan huippu tunne pystyä taas tekemään pitkiä lenkkejä :). Melkein kaksi vuotta, kaksi isoa selkäleikkausta ja nyt minä lenkkeilen ilman kipuja.
Tikru on tainnut muuttaa aika pysyvästi äitin ja iskän luokse. Mummeli on niin tyytyväinen oloonsa ja on niin meikeläisten koira. Nyt tämä minun ihka ensimmäinen walesini on siis 8v. ja aloittaa veteraani "uransa" Lappeenrannan näyttelyssä. Katsotaan minkä shown Tikru laittaa pystyyn.
Hilma pyörähti vuoden ensimmäisessä näyttelyssään ollen nuorten luokassa EH1. Tuomarina Marja Talvitie. Hilma tullaan näkemään näyttelyissä nyt ahkerasti kevään aikana.
Eeva-Lotta oli meillä hoidossa viikonlopun ja oli ihana nähdä sisarusten iloista touhottamista.
Tahvo oli meidän kanssa metsälenkillä ja sitten trimmissä. Mikä ihanuus tämä nuori poika onkaan. Unohdin ottaa söpöläisestä kuvia. Ensi kerralla sitten.

Korkeat on vallit. Tässä Hulda kukkulan kuningattarena.

Vilma ja Eeva-Lotta rinta rinnan.

14.2
Tikrulla on lauantaina 8-vuotis synttärit. Höpönassu sai ystävänpaivän kunniaksi laskiaispullan (joutui kyllä jakamaan Luckyn kanssa). Synttärikakku odottaa pakkasessa.
Hulda on ollut Vilman seurana mökillä ja neidot ovat kuuleman mukaan viuhtoneet jäällä umpihangessa, Vilma kenguru meiningillä ja Hulda höyryjuna tyylillä :).

Lucky on ollut "sairaslomalla". Lenkin päätteeksi just kotiportilla riuhtaisi remmissä ja voi hyvää päivää sitä huutoa. Pääsimme onneksi pelkällä säikähdyksellä kun niskassa oli "vain" venähdys mutta kyllä taas sain ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Kipulääkityksellä ja levolla ollaan menty viimeinen viikko. Nyt on jo selvästi parempi jos Lucky vain muistaisi olla hillumatta joka on tietysti äärimmäisen hankalaa 4,5 vuotiaalle walesi urokselle :)

Hilma n. 6 viikon ikäisenä..

5.2
"Hilmalla" L. Beguiling Girl terveet B/B lonkat. Silmissä Distichiasis, muutamia pehmeitä ylim. ripsiä. Näitä ripsiä on löytynyt myös Tikrulta ja Huldalta, onneksi eivät ole vaivanneet millään lailla.

Lucky.

16.1
Erittäin hyvää kuluvaa vuotta kaikille! Tovi on vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua.
Messarin voittajanäyttelyssä meikeläisiä oli mukana Hilma L. Beguiling Girl, ERI molempina päivinä. Vilma L. Bewitching Girl EH molempina päivinä ja Hulda L. Attractive Girl EH ja ERI. Terveysrintamalla: Vilma kävi lonkkakuvissa, terveet B/B lonkat. Hilma kävi myös silmä- ja lonkkakuvissa, tuloksia odotellaan.
Tahvo L. Charming Boy täytti joulukuun 26. päivä yhden vuoden. Hieno poika Tahvosta on kasvanut :).
Nyt on sitten uusi vuosi ja uudet kujeet. Pikkuhiljaa on päässäni alkanut muhimaan Huldan pennutus tänä vuonna mutta katsotaan. Kävin kuuntelemassa täällä Lohjalla Juha Kareksen luennon "koiran kasvatuksen uusi aika" ja täytyy sanoa, että tuli paljon uusia ajatuksia.